Missä he kulkivat kerran

Takana on reilut kolmesataa kilometriä bussissa istumista ja hotelli Viipurissa nukuttu yö. Olemme saapuneet kohteeseen, jota moni odottaa innolla. Olemme Kyyrölässä, joka sijaitsee noin neljänkymmenen kilometrin päässä Viipurista.

– Kirkkoslaavinkielinen palvelus tekee kodin tunnun, sanoo hämeenlinnalainen Antonina Sosunov-Perälä.

Hän katselee ympärilleen nykyisessä Kyyrölän ortodoksisessa kirkossa, joka on kaunis puukirkko. Vanha kirkko, jonka vihreät liekkikupolit kohosivat aikoinaan ylväinä puiden latvusten ylle, tuhoutui talvisodassa.

Sosunov-Perälä on Kyyrölä-kerhon pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän lähti Kyyrölästä evakkoon neljävuotiaana. Suurin osa evakkojen jälkeläisistä on ns. kertomuskarjalaisia eli vanhempiensa tarinoiden avulla Karjalaan juurtuneita.

– Minulla ei ole omia muistikuvia Kyyrölästä niiltä ajoilta, mutta täällä käydessäni mietin, millaista täällä on ennen ollut ja kuvittelen isäni kulkemassa kylänraittia pitkin. Rakkain paikka on isäni kotitalon vanha maakellari, joka on ainoa säilynyt rakennelma niiltä ajoilta.

Sodan päätyttyä Kyyrölään siirrettiin ukrainalaista ja valkovenäläistä väestöä, ja nykyään kellari kuuluu Sabuninin perheelle. Perheen kanssa Sosunov-Perälä on ystävystynyt niin hyvin, että kotiseutumatkalaiset ovat tervetulleita Sabuninin taloon päivälliselle aina käydessään Kyyrölässä. Pöytä on tälläkin kertaa koreana ja tunnelma katossa.

– Tämä kotiseutuporukka on niin mainio, että on kiva tulla kerran vuodessa mukaan tälle kotiseuturetkelle, vaikka minulla ja vaimollani Jaanalla ei juuria Kyyrölässä olekaan. Näimme aikoinaan ilmoituksen matkasta lehdessä. Soitin Antoninalle ja kysyin, voimmeko tulla mukaan. Se sopi kerholle ilman muuta, kertoo hämeenlinnalainen Pekka Narmala ja vakavoituu sitten.

– Sen on täytynyt olla aikoinaan todella kova paikka, kun 420 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Kaunis ja punainen kylä

Kyyrölä on yksi harvoja Karjalankannaksen kyliä, jolla on edelleen yhteys historialliseen nimeensä. Kylän väestö koostui lähes kokonaan ortodoksisista venäläisistä, joiden esivanhemmat tuotiin maaorjina Jaroslavin kuvernementistä 1700-luvulla alueelle.

Heidät asutettiin neljään kylään, joista suurimman nimeksi annettiin Krasnoje selo eli kaunis kylä. Tuolloin krasnoje tarkoitti kaunista, nykyään venäjän kielessä sen merkitys on punainen. Kylän suomenkielinen nimi on Kyyrölä.

Kyyrölä oli itsenäinen kunta vuosina 1890–1934. Vuonna 1934 kunta liitettiin Muolaaseen.

Kirkonkylän lisäksi Kyyrölän kunta muodosti yhdessä Sudenojan, Parkkilan ja Kangaspellon kylien kanssa ortodoksisen ja venäjänkielisen alueen keskellä suomalaista ja luterilaista aluetta. Rinnakkaiselo oli sopuisaa, ja pääsiäisen yöpalvelus houkutteli uteliaita suomenkielisistä ja luterilaisista kylistä.

Kyyrölän kirkonkylä oli tyypillinen venäläinen raittikylä, jossa useimpien talojen päädyt olivat maantielle päin. Kylän keskellä kohosi seurakunnan suuri pääkirkko, johon mahtui peräti 1 200 henkeä. Kristuksen temppeliintuomisen muistolle pyhitetty kirkko valmistui vuonna 1898.

Kyyrölän kirkko oli aikoinaan yksi Suomen suurimmista ortodoksikirkoista. Kuva: Elisabeth Uschanov

Kyyrölän miehet taistelivat Suomen armeijassa ja heitä kaatui sodassa 47. Talvisodan aikaan 1939–1940 vuodenvaihteessa Kyyrölän kirkko oli jo vaurioitunut. Kylän miehet halusivat silti vaaraa uhmaten soittaa kirkonkelloja vuoden vaihtumisen kunniaksi osoittaakseen, että isännät olivat yhä paikalla. Vainolaiset eivät voineet estää kellojen soittoa.

Kun talvisota syttyi vuonna 1939, Kyyrölän asukkaat evakuoitiin. Seuraavana vuonna Moskovan rauhassa alue luovutettiin Neuvostoliitolle. Suomi valtasi alueen takaisin jatkosodan alussa vuonna 1941 ja asukkaat pääsivät palaamaan.

– Jatkosodan aikana noin kaksi kolmasosaa väestöstä palasi. Loput jäivät lähinnä Turun saaristoon. Sodan jälkeen Hämeenlinnan ympäristön ohella kylien asukkaita asui Paraisilla, Kemiössä ja Dragsfjärdissä iso joukko, sanoo matkalla mukana oleva sukututkija Elisabeth Uschanov.

Jälleenrakennus keskeytyi vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen myötä, ja asukkaat joutuivat lähtemään uudelleen, tällä kertaa pysyvästi. Kyyrölän asukkaat asutettiin pääasiassa Hämeenlinnan kaupunkiin, Hämeenlinnan maalaiskuntaan ja Vanajan kuntaan.

Tekee sielulle hyvää

Sosunov-Perälä toimi pitkään Kyyrölä-kerhon kotiseutumatkojen matkanjohtajana. Nykyään vetovastuu on helsinkiläisellä Pavel Uschanovilla, jonka isä oli kotoisin Sudenojan kylästä ja äiti Kangaspellosta. Uschanov on osallistunut seuran matkalle kymmenisen kertaa ja tällä kertaa mukana on Maija-puolison lisäksi tytär Nora.

– Tekee sielulle hyvää käydä täällä ja kertoa näistä asioista eteenpäin seuraavalle polvelle, kertoo Pavel Uschanov.

Kangaspellon kirkko paloi perustuksiaan myöten talvisodan alussa. Kukkien lasku Kangaspellon Kazanin Jumalanäidin ikonin kirkon muistoristille on tunteellinen hetki Nora Uschanoville.

– Eniten tunteita herättää babuskan kotitalon paikka. Kun bussi pysähtyi Kangaspellolle, kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Olen käynyt täällä aiemmin kymmenenvuotiaana, mutta eihän silloin ymmärtänyt asioita samalla tavalla kuin nyt aikuisena. Tulen varmasti uudelleen tänne ja haluan siirtää tätä perintöä ja tietoa eteenpäin omille lapsilleni.

Kangaspellon kylästä oli kotoisin myös kyyröläläisten oman papin, rovasti Aleksander Korelinin äiti. Isä Aleksander siirtyi tuonilmaisiin kolme vuotta sitten. Hänen kotitalonsa sijaitsi aikoinaan Kyyrölän kirkonkylällä ja isä Aleksander oli monta kertaa mukana kotiseutumatkalla. Pavel Uschanov sanoo, että tietyllä tapaa Kyyrölä-kerholaiset jäivät orvoiksi oman pappinsa kuoltua.

– Muistan viimeisen kerran, kun hän oli matkallamme mukana. Meidän muiden jo odotellessa bussissa isä Aleksander teki ristinmerkin ja polvistui yksin Kangaspellon kirkon muistoristin eteen. Aavistin siitä, että hänen lähtönsä oli lähellä. Hän oli nöyrä ja vaatimaton pappi, joka halusi elää rauhassa itsensä, muiden ja maailman kanssa.

Kangaspellon kylältä bussi nytkähtää liikkeelle ja jatkaa Sudenojan kylään. Kangaspellon tavoin entisistä asumuksista on jäljellä vain kivijalkoja, jos niitäkään. Sodassa käytetty poltetun maan taktiikka tuhosi rakkaat kotitalot ja asuinsijat.

– Täältä Sudenojalta olen vienyt mansikantaimen kesämökkimme maahan, sanoo Pavel Uschanov ja osoittaa tienvarren pusikkoon, jossa mansikantaimet yhä puskevat sitkeästi ylös maasta muistuttaen menneistä ajoista.

Vaikka juuri mitään ei ole säilynyt entisistä asuinsijoista, kotiseutumatkalaiselle tärkeää on tietoisuus siitä, että juuri tässä se koti oli.

– On tärkeää tietää, keitä me olemme ja mistä me tulemme. On tunnettava juurensa, jotta voi tuntea itsensä ja jotta voi viedä tietoa eteenpäin.

Kyyrölä-kerho tekee yhteistyötä Kyyrölän seurakunnan kanssa. Kirkkoherra isä Andrei toimitti muistolitanian sankarivainajien muistomerkillä.

Osa Suomen historiaa

Espoolainen Anneli Nordgren syntyi Kemiössä, jonne hänen kyyröläläinen äitinsä asettui evakuoinnin myötä. Nordgren suosittelee matkaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita juuristaan.

– Kun olin ensimmäistä kertaa matkalla mukana, yllätyin siitä, kuinka lähellä Kyyrölä on Viipuria, ja miten kaunis Karjala onkaan. Sen takia täällä käydään, että tieto säilyisi jälkipolville. Voin kuvitella, miten ihanaa täällä on ollut, kun Kyyrölän kirkonkellot ovat soineet yli kylän.

Matka houkuttelee mukaan myös heitä, joilla ei ole juuria Kyyrölässä. Turkulainen Matias Säily on kiinnostunut Suomen historiasta.

– Vaikka nämä alueet kuuluvat Venäjään nykyään, tämä on osa meidän suomalaisten historiaa. Jokaisen olisi hyvä käydä Karjalassa tiedostamassa, että se on jotain, joka on alun perin ollut osa meitä ja josta olemme joutuneet luopumaan. Myös matkaseura on erinomaista. Vanhemmilla ihmisillä on viisautta, elämänkokemusta ja kiinnostavaa tietoa jaettavaksi meille nuoremmille.

Kotiseutumatkalla on mukana vajaa kymmenkunta ensikertalaista. Pavel Uschanovin mukaan ilman heitä matkaa ei olisi saatu järjestettyä. Väki vanhenee, voimat hiipuvat ja rivit harvenevat. Nuoremmalla polvella on vastuu siirtää tietoa juurista eteenpäin.

Kotiseutumatka lähenee loppuaan ja bussi lähestyy Helsinkiä ja Mikonkadun tilausajopysäkkiä. Kyyröläläisten jälkeläiset suuntaavat uusille asuinsijoilleen.

– Toivon, että te ensikertalaiset olette saaneet sydämeenne jotakin sellaista, mitä siellä ei kenties ole ennen ollut, sanoo Pavel Uschanov vielä lopuksi.

Teksti ja kuvat: Saara Kallio

Lue artikkeli kokonaisuudessaan Ortodoksiviestin numerosta 5/18