17.11.2017

Helsingin ortodoksisen seurakunnan Itä-Helsingin alueella toimiva pyhittäjä Aleksanteri Syväriläiselle omistettu kappeli sai sisäänkäynnin yhteyteen ulkokatoksen ja ristin. Uuden ilmeen saanut sisäänkäynti siunataan liturgian yhteydessä sunnuntaina 19. marraskuuta.

Myllypurossa liikuntakeskuksen yhteydessä toimiva kappeli ja toimintakeskus on palvellut alueen yhteisöä maaliskuusta 2015 alkaen. Nyt kappelin pääsisäänkäynti saa noin vuoden kestäneen rakennuslupamenettelyn jälkeen kauan kaivatun ulkokatoksen ja ristin. Suojeltuun rakennukseen katos voitiin toteuttaa erillisinä rakenteena.

Sisäänkäynnin ulkokatos ja risti on toteutettu yhteistyössä seurakunnan ja Itä-Helsingin ortodoksit ry:n kanssa.

Uusi sisäänkäynti tuo rukoushuoneelle toivottua näkyvyyttä. Kappeli on ollut aiemmin vaikea havaita, sillä se sijaitsee samassa kiinteistössä liikuntakeskuksen kanssa. Toteutus on ainutlaatuinen Suomen ortodoksisessa kirkossa.

– Kappeli on ollut niin näkymätön. Nyt meillä on sisäänkäynnin yhteydessä selvä merkki siitä, että tässä on ortodoksinen kappeli. On suuri onni, että pyhä Aleksanteri on vienyt meitä eteenpäin ja saamme tämän myötä lisää näkyvyyttä”, Itä-Helsingin ortodoksien puheenjohtaja Marketta Haapsaari iloitsee.

Kokonaisuuden on suunnitellut arkkitehti ja seurakunnan kiinteistölautakunnan puheenjohtaja Pär Silén, joka on vastannut myös liikuntakeskuksen tiloihin rakennetun kappelin suunnitelmista.

– Katos jatkaa kappelin sisustuksen modernia, ihmisläheistä linjaa joka silti ammentaa symbolikielensä perinteestä. Katoksen pääasiallinen tehtävä on korostaa pääsisäänkäyntiä ja näin helpottaa kappelin löytämistä valtavan rakennuksen pohjakerroksesta, Pär Silén kertoo.

Katoksen pystyttäminen symboloi myös jatkuvuutta, sillä arkkitehti Sakari Siitosen aikanaan Mellunmäkeen suunnittelema risti sijoitettiin nyt Myllypuron kappelin yhteyteen.

– Vanhan Mellunmäen kappelin ristin siirtäminen Myllypuroon on merkki kirkkomme historiallisesta jatkuvuudesta, vaikka kirkko joutuu siirtymään, kannamme mukanamme arvokkainta mitä meillä on tarjottavana tällekin ajalle, eläväksitekevä risti ja siihen liittyvä sanoma, Silén jatkaa.

Myllypuron kappeli palvelee alueen monimuotoista seurakuntatyötä. Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläiselle omistetussa kappelissa toimitetaan säännöllisesti jumalanpalveluksia ja kappelin yhteydessä olevassa toimintakeskuksessa järjestetään toimintaa niin lapsille, perheille kuin maahanmuuttajille.

Itä-Helsingin alueen toimintakeskus sijaitsee aivan Myllypuron metroaseman vieressä Liikuntamyllyn yhteydessä.  Myllypuron tilat ovat esteettömät.

Tutustu lähemmin Myllypuron kappeliin verkkosivujen kirkot-osiossa. Kappelin jumalanpalvelukset voit tarkistaa jumalanpalveluskalenterista.

Seurakunnalla on ollut rukoushuone Itä-Helsingissä runsaat kymmenen vuotta. Ennen muuttoa Myllypuroon kappeli toimi Helsingin Mellunmäessä. Kappeli sai elokuussa taiteilija Liisa Louhion maalaaman pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen nimikkoikonin praasniekan yhteydessä. Syyskuussa kappelille luovutettiin pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen reliikki eli pyhäinjäännös Syvärin Pyhän Kolminaisuuden luostariin Venäjälle suuntautuneen pyhiinvaelluksen yhteydessä.

Teksti ja kuva: Miro Järnefelt

Kategoriat Uutiset