Naisen asemasta kirkossa saa keskustella

Tuntemattomaksi jäänyt neuvostoliittolainen ortodoksi vertasi naisia kirkon jalkaväkeen. Niin kuin jalkaväki sodassa, Venäjän kirkon naiset, sukupolvi toisensa jälkeen, loivat ahdistetun kirkkonsa historian. Samoin naisten työ kirkossa on usein raskasta ja hohdotonta. Tästä syystä naisten merkitys, työ ja sen tulokset unohtuvat aivan liian usein.

Ortodoksinen kirkko elää jatkuvassa dialogissa yhteiskunnan kanssa, mistä on aina seurannut muutosvaatimuksia kirkolle. Noin 150 viime vuoden aikana naiset ovat lakanneet olemasta miehensä holhouksen alaisia, he ovat saaneet äänioikeuden eikä heidän työssä käymistään enää rajoiteta.

Raskauden ehkäisy ja keskeytys ovat muuttaneet naisten asemaa ja antaneet heille perhesuunnittelussa valinnanvapauden, jollaista apostolit ja kirkkoisät eivät voineet kuvitellakaan. Kirkon on silti vastattava näihin kysymyksiin. Itä-Suomen yliopiston tutkija, tohtori Eeva Raunistola-Juutinen huomauttaa, että kirkko ei elää maailmassa tasa-arvosta erillisenä saarekkeena.

Naisen alistaminen on pakanallista

Ortodoksinen usko perustuu ilmoitukseen ja kirkon rikkaaseen traditioon. Sukupuolten tasa-arvon lisääntyminen ei ortodoksisessa kirkossa ole johtanut samanlaiseen villiin teologiseen spekulaation, jota protestanttisella puolella joskus esiintyy. Oman traditiomme pohjalta on sen sijaan syntynyt merkittävää ortodoksista naisteologiaa, jossa traditiosta on löydetty unohdettuja puolia.

Traditioiden naiskuva ei ole yksiselitteinen. Kirkkoisä Tertullianus, joka vanhana lipsahti harhaoppiseksi, kutsui naista ”helvetin portiksi”. Hänen ja monet muut näkemykset nojaavat esikristilliseen naiskäsitykseen. Amerikkalainen ortodoksiteologi Deborah Belonick on kuitenkin osoittanut tällaisten naisvihamielisten oppien läheisen suhteen antiikin pakanalliseen filosofiaan, jossa mies oli aina naisen yläpuolella.

Kristillisessä ihmiskuvassa määreet mies ja nainen ovat yhteisen ihmisyyden muotoja. Platonin ja Aristoteleen filosofiassa mies ja nainen olivat aivan eri olioita: nainen vain epäonnistunut mies. Ajatusta naisen synnynnäisestä huonommuudesta ei voi pitää kristillisenä.

Vanhan testamentin (1. Moos. 3:16) määräys naisesta miehelle alamaiseksi liittyy syntiinlankeemuksen tilaan. Se ei tarkoita, että luomisjärjestyksessä nainen olisi miestä huonompi. Ihmisen sukupuolet eivät periydy Jumalan alkuperäisestä luomistyöstä. Traditio ei pelkästään takaa naisten tasa-arvoa vaan se myös vaatii kirkkoa toimimaan.

– Uusi aika haastaa kirkkoa katsomaan traditiotaan ja traditioitaan uudella tavalla ja löytämään uusia ilmauksia ikuisille totuuksille. Sen täytyy soveltaa traditioitaan suhteessa naiseen, jotta evankeliumi ja pyhä traditio tulisi paremmin tässäkin ajassa ilmaistuksi, toteaa rovasti Heikki Huttunen, Euroopan kirkkojen konferenssin pääsihteeri.

Naiset teologian opiskelijoina

Huttunen pitää naisen ja kirkon välisen suhteen pahimpana ongelmana edelleen sitä, että usko ylempiarvoiseen miessukupuoleen ei ole vieläkään hävinnyt.

– Miesten ja naisten suhteissa Suomi on varsin tyypillinen länsimaa. Naisten yliopistotason teologinen koulutus on tavallista, ja maallikkoviroissa nainen voi edetä hyvin korkealle. Suomessa naisteologeja kohtaan ollaan kuitenkin jossain määrin epäoikeudenmukaisia, koska heille tarjoutuvat virat eivät vastaa lahjakkaiden naisteologien määrää.

Biologisiin argumentteihin vedoten naiset on suljettu ulos korkeimmasta koulutuksesta lähes tuhat vuotta. Eeva Raunistola-Juutinen toivoo, että myös teologian osaston opettajakuntaan saataisiin tulevaisuudessa enemmän naisia. Tämä vaikuttaisi positiivisesti arvoihin ja asenteisiin.

Raunistola-Juntusen mukaan Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla on runsaasti naisopiskelijoita. Opetusalan suuntautumisvaihtoehdossa on opiskellut sekä naisia että miehiä tasapuolisesti. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehto antaa kelpoisuuden papin tehtäviin, joten pääosa sen opiskelijoista on miehiä. Raunistola-Juntusen mukaan kirkkomusiikin opiskelijoista enemmistö on nyt naisia, vaikka ensimmäinen nainen aloitti vasta 1974 kanttoriopinnot silloisessa Ortodoksisessa pappisseminaarissa Kuopiossa.

Onko naisdiakonien tie nyt auki?

Heikki Huttusen mukaan naisten merkitys diakoniatyössä on kasvanut yhdessä naisten teologisen koulutuksen kanssa. Venäjällä monet naiset opiskelevat teologiaa, ja Yhdysvalloissa naisia on sairaaloiden sielunhoitajina.

Myös naisten vihkimisestä diakoneiksi on puhuttu paljon. Olihan Hagia Sofian kirkossa Konstantinopolissa monia naisdiakoneja 400-luvulla ja vuonna 692 kanonista lakia säätäneen Trullon konsiilin 40. kanoni antoi määräykset naisdiakonien vihkimisestä. Joskus 1300-luvulla naisdiakonit hävisivät kirkosta. Tarkkaa vastausta siihen, miksi näin kävi, ei tiedetä.

– Opillisia syitä olla vihkimättä naisia diakoneiksi ei ole, Huttunen sanoo.

Viime vuonna Aleksandrian patriarkka ja Koko Afrikan paavi Theodoros II vihki naisia diakoneiksi. Aleksandrian kreikkalais-ortodoksinen kirkko teki tässä historiaa. Jostain syystä naisdiakonien vihkiminen Euroopassa ei näytä olevan näköpiirissä. Huttusen mukaan yksi tärkeä syy on, että kirkko on aina ollut hidasliikkeinen. Toisaalta koko diakoniatyön järjestäminen kirkossa on edelleen avoin kysymys. Lisäksi jotkut pelkäävät naisdiakonien avaavan naisille tien myös papeiksi.

Miksi naisesta ei sitten pappia?

Nykyisen teologisen käsityksen mukaan naista ei voi pitää miestä huonompana eikä myöskään kuukautisten takia saastaisena ja kelvottomana. Huttunen huomauttaakin, että ortodoksinen dogmi ei sinällään riitä naisten sulkemiseen pois pappeudesta. Esimerkiksi tunnettu teologi Kallistos Ware ei näe opillisia esteitä naisen pappisvihkimykselle.

Ajatus naisten vihkimisestä papiksi ei kuitenkaan ole yksimielinen. Papin tehtävä on eukaristian jakaminen, ja hän on tässä ikoninen Kristuksen edustaja. Osa teologeista katsoo, että papin ikonisuus sulkee naisen pois tästä tehtävästä, koska Jeesus oli maan päällä kiistatta miespuolinen. Tätä tulkintaa kannatti muiden muassa tärkeä amerikkalainen teologi Thomas Hopko. Hän kuitenkin ilmaisi erittäin selkeästi, että keskustelua naispappeudesta ortodoksisessa kirkossa täytyy jatkaa eri mielipiteitä kunnioittaen.

Naisten pappeuden suurin este on se, että heitä ei ole koskaan vihitty papeiksi. Ajatus siitä, että Kristuksen kirkko on toiminut systemaattisesti väärin liki 2 000 vuoden ajan, ei sovi yhteen sen kanssa, että kirkko on Kristuksen ruumis. Naisdiakonin viran palauttaminen olisi kadonneen tradition ennallistamista mutta nainen piispana tai pappina, joka siunaa ehtoollisen, muuttaisi traditiota.

Teksti: Matti P. Pulkkinen Kuva: Ortodoksiviestin kuva-arkisto

Lue juttu kokonaisuudessaan Ortodoksiviestistä 2/18: https://www.lukusali.fi/index.html?p=Ortodoksiviesti&i=b7cab5ba-2918-11e8-9959-00155d64030a