Nunna Nektaria: ”Ajattelin jo alle kouluikäisenä, että minusta tulee nunna”

Talviaika Lintulan luostarissa on hiljaista. Luostarin matkailupalvelut ovat avoinna vain kesäkuukausina. Talkoolaisia luostarissa voi olla vuoden ympäri. Nunna Nektarian arki on kuitenkin täynnä työtä myös talvella.

– Matkamuistomyymälämme verkkokauppa on auki läpi vuoden. Huolehdin tilausten vastaanottamisesta, pakkaamisesta ja postituksesta, nunna Nektaria kertoo.

Luostarin käytännön askareissa on tammikuun lopussa apuna kolme talkoolaista.

Talkoolaisten apu on tervetullutta

Lintulan luostarissa asuu seitsemän nunnaa ja yksi niin sanottu harrastajasisar. Yksi nunnista, nunna Taisia, vihittiin maaliskuussa 2018 skeemanunnaksi. Vihkimyksessä hän sai uuden nimen Melania, Melania Roomalaisen mukaan.

– Skeemanunna vapautetaan luostarin tavallisista kuuliaisuustehtävistä, jolloin hän saa mahdollisuuden noudattaa omaa rukous- ja elämänrytmiään päätyönään rukous, Nunna Nektaria kertoo.

Suuri skeema on munkkiuden korkein aste, johon venäläisen perinteen luostareissa vihitään vain harvoja pitkään luostarissa kilvoitelleita nunnia. Skeemanunna Melanian vihkimys oli Suomessa ensimmäinen suomenkielinen skeemanunnan vihkimys. Edellisestä skeemavihkimyksestä, jolloin suureen skeemaan vihittiin skeemanunna Serafima vuonna 1973, on aikaa lähes viisi vuosikymmentä.

Aiemmin Lintulan nunnat huolehtivat itse myös ruoanlaitosta.  Nyt luostarissa on palkattu keittäjä. Muut luostarin työt ovat nunnien vastuulla.

– Talkoolaisten apu on meille erittäin tärkeää. Iloitsimme siitä, että viime kesänä meillä oli myös päivätalkoolaisia, jotka tekivät yhtenä päivänä yhden urakan. Talkoolaisten apu on todella tervetullutta, nunna Nektaria sanoo.

Lintulan luostarilla on vakituisia talkootyöntekijöitä, jotka ovat työskennelleet talkoolaisina vuosien ajan muutamasta päivästä muutamien kuukausien jaksoilla. Lintulaan ovat myös miestalkoolaiset tervetulleita ja heille on oma majoitusrakennus.

– Kaikki talkoolaisasiat kulkevat luostarin johtajan igumenia Mikaelan käsien kautta, Nunna Nektaria kertoo.

Tie luostariin

Talkoolaisena toimiminen voi olla myös ensiaskel niille, joita luostarielämä kiinnostaa.

– Tie luostarin vakituiseksi asukkaaksi on usein hyvin pitkä prosessi, nunna Nektaria muistuttaa.

Hän neuvoo luostarielämää miettivän keskustelemaan esimerkiksi oman rippi-isän kanssa.

Näin teki aikoinaan myös nunna Nektaria. Luostarielämä nunnana tosin oli kiehtonut häntä jo lapsuudessa, luterilaisessa kodissa.

– Jostain olin kuullut puhuttavan nunnista ja ajattelin jo alle kouluikäisenä, että minusta tulee nunna.

Ajatus jäi lapsen mieleen ja pulpahti esiin murrosiässäkin, vaikka sitten jäikin unohduksiin pitkäksi aikaa.

– Ajatus nunnan elämästä ei kuitenkaan koskaan hävinnyt. Kun lapseni olivat jo isoja, Jumala puuttui elämäni kulkuun ja liityin ortodoksiseen kirkkoon. Ortodoksisuuden myötä ajatus luostariin menosta oli useasti mielessä.

– Ajattelin, etten enää yli 50-vuotiaana kelpaa luostariin. Rippi-isäni kuitenkin kannusti minua kysymään asiaa Lintulasta, ja ajatus otettiin myönteisesti vastaan.

Monet ortodoksisuudesta kiinnostuvat luterilaiset kokevat ortodoksisuuden kiehtovana erityisesti mystiikan ja estetiikan vuoksi.

– Minua ei kiehtonut ortodoksisessa kirkossa mikään ulkoinen. Ortodoksisuus vain alkoi tuntua oikealta ehkä siksi, ettei luterilaisuus ollut koskaan tuntunut oikealta.

Nunna Nektaria kokee saaneensa selkeän viestin Jumalalta.

– Viesti tuli suoraan ylhäältä; ortodoksisuus on minun kotini.

Luostari hioo särmät

Luostarin saatetaan kuvitella olevan pakopaikka maailman ongelmista. Nunna Nektaria tyrmää ajatuksen.

– Luostari ei ole pakopaikka ongelmista. Täällä on pakko kohdata itsensä.

Luostarissa asutaan yksin omassa keljassa. Noin 11 neliön kokoisessa tilassa on oma suihku ja WC sekä kaikki tarpeellinen eli sänky, rukouspulpetti, ikoninurkkaus, lampukka, kirjahylly ja kirjoituspöytä. Kelja on niin yksityinen tila, etteivät edes luostarin asukkaat yleensä vieraile toisensa keljoissa.

Luostarissa ei kuitenkaan olla yksin vaan vuorovaikutuksessa muiden luostarin asukkaiden kanssa. Yhteisiä hetkiä ovat jumalanpalvelukset ja ruokailut. Myös kuuliaisuustehtävissä voidaan olla tekemisissä muiden kanssa.

– Luostariyhteisössä tuetaan toinen toisiaan, mutta yhteisö myös hioo jokaisen särmiä. On tärkeää pyrkiä kasvamaan ihmisenä. Luostarielämää oppii vain elämällä luostarissa.

Nunna Nektaria haluaa oikaista myös yleisen väärinkäsityksen, että luostarissa eristäydyttäisiin maailmasta.

– Nunna luopuu kaikesta maallisesta omaisuudestaan, mutta ei välttämättä yhteyksistään maailmaan. Jokaisella on omat verkostonsa ja yhteydenpitoa sukulaisiin ja lähipiiriin.

Nunnana voi elää myös muualla kuin luostarissa.

– Suomessakin on nunnia, jotka elävät maailmassa. Uskoisin, että täällä luostarissa on helpompi elää kuin maailmassa, koska täällä on yhteisön tuki, nunna Nektaria sanoo.

Pyhän Nektarioksen kutsu

Nunna Nektaria on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Ennen luostariin tuloaan hän työskenteli julkisella sektorilla terapiatyössä sekä hallinto- ja kehittämistehtävissä. Syksyllä 1997 hän otti työstään vuorotteluvapaata ja tuli puoleksi vuodeksi Lintulaan talkoolaiseksi. Aikaisemmin samana vuonna hän vieraili Kreikassa monissa luostareissa.

– Sain kutsun Kreikkaan Pyhän Nektarioksen eli Pyhä Nektarios Eginalaisen (Pentapolilaisen) ikonin ansiosta. Olin ostanut ikonin kesällä Valamon luostarista ja lähdin kumartamaan hänen reliikkejään Kreikkaan Eginan saarelle.

Uuden nimensä, Nektaria, hän kuuli kuitenkin vasta vuonna 2003, kun arkkipiispa Leo vihki hänet nunnaksi. Nunnan nimen antaa luostarin johtaja.

– Toki nimen antanut igumenia Marina tiesi, että olen vieraillut Pyhän Nektarioksen luostarissa, mutta olen käynyt Kreikassa monissa luostareissa, nunna Nektaria kertoo.

Nektarios miehen nimenä ja Nektaria naisen nimenä on Kreikassa yleinen. Nimi tarkoittaa makeaa juomaa.

Pyhä Nektarios syntyi Konstantinopolin lähellä vuonna 1846. Hän sai arvonimen Pentapoliksen metropoliitta, kun hänet vihittiin piispaksi Egyptissä. Eläkepäivinään Pyhä Nektarios perusti Kreikkaan Eginan saarelle nunnaluostarin hylättyyn Pyhän Kolminaisuuden luostariin.

Papin apulaisena

Yksi nunna Nektarian kuuliaisuustehtävistä on toimia ponomarina eli papin apulaisena. Luostarin sisarista yksi toimii papin apulaisena, ponomarina. Ponomarin siunaa tehtäväänsä piispa igumenian ehdotuksesta.

– Ponomari pitää alttarin puhtaana, hoitaa lampukat ja suitsutusastiat, ottaa kirkkoleivät ja viinin esille ehtoollisjumalanpalveluksen toimittamista varten ja auttaa pappia monissa asioissa palvelusten aikana, nunna Nektaria kertoo.

Lintulan luostarin asukkaat kokoontuvat kirkkoon aamulla aamupalvelukseen ja illalla ehtoopalvelukseen. Liturgia on sunnuntai- ja lauantaiaamuisin. Keskiviikkoisin ehtoopalveluksen tilalla on Jeesuksen rukouspalvelus. Kesäaikana luostarin ollessa avoin matkailijoille vierailijat ovat tervetulleita liturgiaan ja palveluksiin, luonnollisestikin koronarajoitukset ja -tilanne huomioon ottaen.

– Rukous on luostarielämässä keskeistä. Luostarit ovat olemassa siksi, että niissä rukoillaan maailman puolesta. Jokaisella nunnalla on oma rukoussääntönsä, jonka mukaan he rukoilevat yksin keljoissaan ja aina myös työtä tehdessään. Rukouksella tehty työ on siunauksellista, nunna Nektaria sanoo.

Yrttejä ja matkailua

Nunna Nektarian kuuliaisuustehtävänä on myös luostarin yrttipuutarhasta huolehtiminen. Yrttitarhassa kasvaa 30–40 yrttilajia, ja lisäksi luostarin ympäristöstä kerätään yrttiteen, yrttisuolan, voiteiden ja jalkakylpyjen materiaaliksi luonnonkasveja, kuten maitohorsmaa, mesiangervoa, voikukkaa ja poimulehteä.

Työtä yrttien parissa riittää lähes läpi vuoden, sillä kauan ennen kesän kasvukautta yrttien siemenet kylvetään, ja taimia koulitaan sisätiloissa.

Matkailuelinkeino on luostarille tärkeä tulonlähde. Luostarissa toivotaan, että pandemiatilanne sallisi ensi kesänä aloittaa jo viime kesälle suunnitellut kulttuuriretket yhteistyössä Saimaan Laivamatkat Oy:n ja Marjamäen pappilan kanssa.

– Kulttuuriretkellä yritetään maksimoida hiljaisuus, rauha, pysähtyminen ja aistien avaaminen luonnolle. Retki alkaa Lintulan luostarin kilometrin mittaisella rukouspolulla, joka kuljetaan nunnan kanssa ja kuunnellaan lintujen laulua ja aistitaan luonnon kauneutta ja luostarin rauhaa.

Rukouspolun jälkeen matkataan Puijo-laivalla Karvion kanavan ja Kermajärven selän kautta Heinäveden laituriin, josta siirrytään Marjamäen pappilaan. Pappila on pastori Tuula Paulin koti, jonka hän avaa kulttuuriretkeläisille.

Esirukouksen voima

Luostarin verkkokaupassa on myynnissä myös ”esirukoustuohus”, jonka ostaja voi kertoa esirukoustoiveensa. Nunnat sytyttävät tuohuksen ostajan puolesta luostarin kirkossa. Luostariin tulee esirukouspyyntöjä myös sähköpostilla.

– Iloitsen siitä, että lähimmäisenrakkaus näkyy lukuisissa esirukouspyynnöissä. Yhä useampien ihmisten tulisi ymmärtää paitsi esirukouksen voima myös se, että itsekkyyden sijasta tarvitaan esirukousta lähimmäisten puolesta.

Vuodet luostarissa syventävät suhdetta Jumalaan.

– Kun suhde Jumalaan syvenee, huomaa aina vain kirkkaammin oman vajavaisuutensa, nunna Nektaria sanoo.

Teksti ja kuva: Päivi Arvonen

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 2/21.