16.2.2018

Jokaisessa ortodoksisessa kirkossa on ikoneista muodostuva kuvaseinä, ikonostaasi. Pyhäkön seinillä ja pöydillä on runsaasti erilaisia Kristusta ja Jumalanäitiä sekä pyhiä ihmisiä ja tapahtumia esittäviä ikoneja. Kun satunnainen kulkija astuu ensimmäistä kertaa ortodoksiseen pyhäkköön, hän hämmentyneenä seuraa, kuinka muut jumalanpalvelukseen osallistuvat vaeltavat ikonin luota toiselle, sytyttävät rukouskynttilän ja viivähtävät hetken ikonin äärellä, suutelevat ikonia ja ehkä jopa kumartavat maahan asti sen edessä. Tuo satunnainen kulkija ei tule ajatelleeksi, että ikoneja löytyy lisää noiden rukoilijoiden kodeista, ikoninurkkauksista ja kotialttareilta. Sielläkin ikonin edessä palaa öljylampukka, rukoustulen liekki.

Kirkkoa on aikojen saatossa syytetty muun muassa Vanhan testamentin kuvakiellon rikkomisesta ja ikonien palvonnasta. Erityisen voimakkaita nämä syytökset olivat niin kutsutun ikonoklasmin kaudella Bysantin valtakunnassa 700- ja 800-luvuilla. Ikonien käyttö ja kunnioitus ovat kuitenkin säilyneet oleellisen tärkeänä osana kirkon jumalanpalvelusta ja hurskauselämää. Vanhan testamentin kuvakielto oli menettänyt merkityksensä, sillä itse Jumala oli tullut kuvattavaksi ihmiseksi syntyneessä Kristuksessa. Ikonia ei myöskään palvota, vaan ikonille osoitettu kunnioitus kohdistuu aina ikonin esittämään alkukuvaan ja viime kädessä Jumalaan.

Pyhä ikoni on niin opetuksen kuin rukouksen apuväline. Sillä on myös sakramentaalinen luonne, sillä ikonin edessä rukoileva voi kokea läheistä yhteyttä ikonissa kuvatun kanssa. Ikonin äärellä pyhän ja pyhitystä etsivän katseet kohtaavat. Ikonitaiteen muodot ja tehokeinot ovat erilaisia kuin maallisessa taiteessa. Ikoni on kuin ikkuna toiseen, taivaan valtakunnan todellisuuteen. Ikonin tehtävänä onkin ohjata ihmistä pyhittymisen ja kirkastumisen tielle, kohti Jumalaa.

Ortodoksisuuden sunnuntaina kirkko viettää ennen muuta pyhien ikonien kunnioittamisen juhlaa. Päivä ei kuitenkaan ole vain ikonien sunnuntai, sillä samalla kirkko iloitsee ortodoksisesta uskonperinnöstä kokonaisuutena. Kirkon usko ja opinkappaleet on kirjoitettu sanalliseen muotoon yhteisissä, ekumeenisissa kirkolliskokouksissa vuosina 325–787. Kun ortodoksisuuden sunnuntaita vietettiin Bysantin Konstantinopolissa ensimmäistä kertaa vuonna 843 suuren paaston ensimmäisenä sunnuntaina, ortodoksiset kristityt ovat voineet tuolloin todistaa hymnirunoilijan sanoin: ”Tämä on apostolien usko, tämä on isien usko, tämä on ortodoksien usko, tämä usko on lujittanut maailman.” Tätä samaa todistusta ovat hurskaat kirkon jäsenet julistaneet kautta vuosisatojen. Heidän joukkoonsa liitymme mekin viettäessämme ortodoksisuuden juhlaa.

Pastori Kimmo Kallinen

Ortodoksisuuden sunnuntaina kirkkoon voi tuoda ikoneja siunattaviksi. Päivän erityispiirteisiin kuuluu myös se, että monissa kirkoissa liturgian jälkeen kuljetaan ristisaatossa ikoneiden kanssa kirkon ympäri.

Tarkista ortodoksisuuden sunnuntain ja ensimmäisen paastoviikon jumalanpalvelukset jumalanpalveluskalenterista. Ortodoksisuuden sunnuntain liturgian Uspenskin katedraalissa toimittaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

Kategoriat Kirkkovuosi
Jaa juttu