Pandemia toi työrauhan kirkkomaalarille

Syyskuun lopussa Egyptissä on vielä hyvin lämmintä. Helena Nikkanen vastaa puhelimeen kotoaan ilmastointilaitteen hurinasta.

– Tänään tosin oli jo ihan ennätysviileää, vain 33 astetta varjossa, Nikkanen kertoo.

Hän on asunut pääosan vuodesta Egyptissä koptikirkon luostarimaisessa Anafora-yhteisössä jo eläkkeelle jäämisestään vuodesta 2011 asti. Työssään Valamon luostarin konservointilaitoksen johtavana konservaattorina Nikkanen haaveili eläkepäivistä jossain, missä olisi hyvä valo maalata ikoneja. Työvuosina ikonimaalaukselle jäi aikaa yleensä vain lomilla ja työpäivän päätteeksi keinovalossa.

Konservointi ja ikonit veivät hänet myös Egyptiin, jossa hän tutustui Egyptin koptikirkon piispa Thomakseen. Piispa Thomas kutsui Nikkasen opettamaan ikonimaalausta perustamaansa yhteisöön, Anaforaan, jossa asuu niin talkoolaisia kuin nunniakin. Normaalisti Anaforan ovet ovat avoinna myös vieraille, joista moni saapuu lepäämään tai vaikkapa kirjoittamaan.

– Pandemian vuoksi Anafora suljettiin kokonaan. Se oli toki aivan erityinen asia, sillä Anaforan portit ovat yleensä aina auki, eikä tulijoilta kysellä taustoja, vaan toivotetaan tervetulleeksi ja kutsutaan virkistäytymään. Sana anafora tarkoittaa ylös nostamista, voimauttamista, Nikkanen kertoo.

Aavikon laidalla Kairon kupeessa
Anafora sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Egyptin pääkaupungista Kairosta, joka reilulla 20 miljoonalla asukkaallaan on myös Afrikan suurin kaupunki.

– Anaforassa ei ole koskaan pelätty mitään, niinpä ei koronaakaan. Olemme varovaisia, loppu on sitten Luojan kädessä, Nikkanen sanoo.

Anaforan henkinen johtaja piispa Thomas muistuttaa pelon olevan pahin tappaja. Pandemian aikana Anaforassa on muisteltu saarnaa, jossa kerrottiin Jumalan luvanneen, ettei kulkutautiin kuole kuin 50 ihmistä. Kun ihmisiä kuolikin sata, ihmiset napisivat ja Jumala vastasi: kulkutautiin kuoli 50 ja pelkoon 50.

Anafora on ollut Nikkasen pääasiallinen koti jo lähes kymmenen vuotta. Suomessa hän on ollut Egyptin talven kylmimmän ja kesän kuumimman ajan.

– Talvet aavikon laidalla ovat aivan liian kylmiä, asteita voi sisällä olla alle kymmenen. Kesällä taas on aivan liian kuuma, varjolämpötilakin voi olla lähemmäs 40 astetta, Nikkanen kertoo.

Hän vietti viime talven Suomessa ja palasi Anaforaan maaliskuun alussa. Koronatilanne paheni hyvin nopeasti, ja Nikkanen päätti jäädä Anaforaan toistaiseksi. Näillä näkyminen hän palaa Suomeen tammikuussa 2021 viisumin umpeutuessa.

– Suomessa olisin 72-vuotiaana joutunut sisälle eristyksiin, mutta täällä elämä jatkui normaalina. Koska vieraita ei käynyt, saimme täyden työrauhan kirkossa.

Kirkkomaalari ja kumppanit

Nikkasen päätyönä Anaforassa on vastata uuden kirkon seinämaalauksien suunnittelusta, mallien piirtämisestä ja piirustusten maalaamisesta. Suunnitelmat hän tekee piispa Thomaksen toiveiden mukaan. Valtaisan, osin maan sisään rakennetun kirkon valkoiset seinät täytetään jokaista neliösenttiä myöten kuvilla Uuden Testamentin tapahtumista.

Kirkon ensimmäisiä seinämaalauksia tehtiin marraskuussa yhdeksän vuotta sitten.

– Aluksi olin varma, etteivät elinpäiväni riitä siihen, että näkisin kirkon sisäseinät valmiina. Laskin, että olisin 98-vuotias, kun kirkon sisäosat saataisiin valmiiksi, Nikkanen kertoo.

Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin kirkon sisäseinistä on maalattu noin 70 prosenttia. Puolivalmiinakin kirkko on äärimmäisen vaikuttava.

Alttarimaalauksessa on kuvattu isokokoinen Kristus-hahmo.

– Koptikirkon alttarimaalaus pohjautuu Johanneksen ilmestyksen neljänteen lukuun, jossa muun muassa 24 valkopukuista vanhinta suitsuttavat valtaistuimella istuvalle Kristukselle, joka Anaforan kirkossa piispa Thomaksen toivomuksesta kuvattiin kädet levitettyinä tervetulotoivotukseen, Nikkanen kertoo.

Kirkon maalaamisessa Nikkasella on apunaan nunnat Martha ja Hanuna sekä vapaaehtoiset Magda, Mariam ja Parthina. Vuosien varrella mukana on ollut vaihteleva joukko vapaaehtoisia auttamassa yksinkertaisimmissa maalaustöissä, kuten vaikkapa kapeiden kaarien yota-ristien maalaamisessa.

Työnjako on kokemuksen opettamana eriytynyt esimerkiksi niin, että nunna Hanuna maalaa kaikki Kristukset ja Martha apostolit, jotta hahmot ovat aina samannäköisiä kasvoiltaan.

– Nunnat ovat kehittyneet maalareina aivan valtavasti. Nykyään minä lähinnä valvon maalaustyötä, aluksi sain tehdä esimerkiksi kaikki vaatteiden laskoksetkin, Nikkanen sanoo.

Iso parannus maalausprosessiin oli sähköinen nostolaite, jolla maalarit voidaan nostaa 12 metrin korkeuteen. Muutoin kirkon kupolin maalaaminen ei olisi ollut mahdollista.

– Kristuksen vaatteet ovat koptiperinteessä erilaiset kuin muissa ortodoksissa kirkoissa. Täällä Kristuksella on punainen päällysviitta ja valkoinen alusviitta, Nikkanen kertoo.

Hengästyttävä tahti

Aavikon laidalla kesän kuumuus alkaa jo varhain keväällä. Aluksi Nikkasta arvelutti pärjääminen helteessä.

– Muutin asuntoon, jossa ei ole yhtään ikkunaa etelän suuntaan, ja makuuhuoneessa on ilmastointi. Olen maalannut kirkossa vain aamupäivisin, ja iltapäivällä piirtänyt kotona ilmastointilaitteen viilennyksessä. Olen kuumimpaan aikaan jo muutamassa tunnissa hiestä märkä. Egyptiläiset ovat sopeutuneet kuumuuteen, minä kärsin siitä.

Maaliskuusta alkaen syyskuun loppuun mennessä kirkkoon on saatu hämmästyttävän paljon valmista: koko pääsiäisviikko ja ylösnousemuksen jälkeiset tapahtumat.

– Lasaruksen herättäminen, Jerusalemiin ratsastus, Kristus häätää kauppiaat, opetuslasten jalkojen pesu, viimeinen ateria, vangitseminen, Juudaksen suudelma, kuulustelut…

Nikkasen luettelo on hengästyttävä.

Maalattuna on myös tarina kuningas Augarista ja liinasta, johon Kristus painaa kasvonsa.

– Halusimme maalata Augar-tarinan, koska se on kuvattu muun muassa Wadi El Natrounin Suriani-luostarin vanhoissa seinämaalauksissa ja siitä on 10. vuosisadalta peräisin oleva ikoni Siinailla Pyhän Katarinan luostarissa, Nikkanen kertoo.

Nikkanen arvioi, että kirkon sisäseinien maalaamiseen menee vielä nelisen vuotta. Kirkon kokoa hän ei ole mitannut, mutta kirkkoon mahtuu 1500 ihmistä.

– Sydäntäni sykähdyttää nähdä, miten kaunis kirkosta on tullut, Nikkanen sanoo.

Hän iloitsee myös siitä, että piispa Thomas on kirkon maalauksiin erittäin tyytyväinen.

– Kukaan muu kuin piispa Thomas ei olisi antanut tällaista tehtävää naisille, jotka eivät ole ammattimaalareita, Nikkanen toteaa.

Vanhan Testamentin kertomukset ja koptipyhiä

Kirkon ulkopuolelle kivettyjen käytävien seinille on tarkoitus maalata Vanhan Testamentin suuria kertomuksia.

Kirkon ulkoseiniin on suunnitteilla koptipyhiä, kuten Pyhä Bishoy, joka oli vuonna 320 syntynyt munkki ja askeetti. Koptiperinteen mukaan Jeesus ilmestyi Bishoylle useasti, ja Bishoy pesi Jeesuksen jalat tietämättä, kuka köyhän muukalaisen hahmossa ilmaantunut mies oikeasti oli. Pyhän Bishoyn luostari on yksi Egyptin vanhimmista luostareista ja kuuluisimpia Wadi El Natrounin luostareista.

Bishoyta kuuluisampi munkki ja askeetti on myös katolisen ja anglikaanisen kirkon kunnioittama Antonios Suuri, länsimaisen kristillisen luostarilaitoksen perustaja.

Kirkon ulkoseinään pääsee myös Mooses Musta eli Mooses Etiopialainen. Etiopiassa vuonna 330 orjaksi syntynyt mies murhasi isäntänsä, minkä jälkeen hänet karkotettiin Egyptiin. Egyptissä hän eli ensin rosvojoukon johtajana, kunnes pääsi erämaaluostariin munkiksi ja eli siellä marttyyrikuolemaansa vuoteen 405 asti. Mooses Mustan ruumis on Wadi El Natrounin Baramous -luostarin tärkeimpiä pyhäinjäännöksiä.

Baramous-luostarissa kilvoitteli myös uusin kirkon ulkoseinään maalattava pyhä, pari vuotta sitten kanonisoitu 1960-luvun merkittävä paavi Kyrillos. Häntä Egyptin koptikirkon johtajana seurasi vuonna 2012 kuollut egyptiläisten suuresti rakastama Shenouda III.
Anaforassa on muisteltu paavi Shenouda III:n viisaita sanoja erityisesti nyt korona-aikaan: ”Kun kuolema tulee, enemmin tai myöhemmin, tärkeintä on mielenrauha.”

Nikkanen ei ole malttanut olla aloittamatta jo Vanhan testamentin kertomusten maalausten suunnittelua ja piirroksia.

– Maailman luominen, Aatami ja Eeva, Nooa, Mooses… näistä on jo keskusteltu piispan kanssa, ja toki olen niitä jo luonnostellut, Nikkanen kertoo.

Anaforan kirkon maalaukset ja nunnien omistautuminen maalaamaan pieniäkin yksityiskohtia suurella sydämellä, kuten Pietarin kalansaaliin 153 kalaa, tuo Nikkasen mieleen muistoja opiskeluajalta Italiasta, jolloin hän oli kesätöissä Assisin San Francescon basilikassa.

– Pääsimme katsomaan myös basilikan alakirkon katon pikkutarkkoja Simone Martinin maalausten yksityiskohtia läheltä. Niistä näki, että ne oli todella tehty Jumalan suureksi kunniaksi.

Kirkon kaikkien sisä- ja ulkoseinien valmistuminen on kaukana tulevaisuudessa. Työtä tehdään kuutena päivänä viikossa paitsi vapaapäivänä sunnuntaina.

Tavoitteena vähintään tuhat kiloa oliiveja

Anafora on myös maanviljelystila. Maanviljelyksestä huolehtii vapaaehtoisten ja palkattujen työntekijöiden vaihteleva joukko. Koronan aikana ulkopuolisia ei ole Anaforassa ollut, joten jokainen on joutunut ajoittain etenkin sadonkorjuutöihin.

– Olen iloinnut siitä, että olen kerrankin ollut täällä viikuna- ja mangosatoaikaan, Nikkanen sanoo.

Oliivien poiminta on myös työ, johon kaikki anaforalaiset osallistuvat. Osa oliiveista menee öljyn puristamiseen, ja siihen tarvitaan vähintään tuhat kiloa oliiveja, jotta öljypuristin kannattaa laittaa päälle.

Aiemmin hän on ollut apuna myös vaikkapa perunoiden kuorimisessa tai tiskien kuivaamisessa.

– Nykyään kuljen kepin kanssa enkä enää osallistu näihin töihin. Kun yritin mennä avuksi sadonkorjuuseen minut istutettiin laatikolle ja tuotiin teetä, Nikkanen kertoo.

Syksyllä Anafora avattiin jälleen vieraille. Nikkaselle ateriat toimitetaan varotoimena kotiin.

– Pidämme kiinni turvaväleistä, mikä on vaikeaa, sillä Anaforassa halataan paljon ja usein, Nikkanen sanoo.

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 7/20. 

Teksti ja kuva: Päivi Arvonen