Papin ahkerat apulaiset

Jumalanpalvelus on alkamassa Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Tapiolassa. Tuohukset tuoksuvat, ja valo siivilöityy kauniisti koristeellisen kirkon ikkunoista sisään. Kirkonkellot toivottavat seurakuntalaiset tervetulleiksi.

Seurakunnan lastenkerhossa on jo vilinää. Tapiolan pyhäkköyhteisö vaikuttaa olevan hyvin aktiivinen, ja kirkossa käy paljon lapsiperheitä.

Ennen jumalanpalveluksen alkua paikalle saapuu 18-vuotias Miroslav Natrusngy. Hän on ohjannut ponomarikerhoa Tapiolan kirkossa jo vuoden ajan. Natrusngy menee hakemaan papilta siunauksen, vaihtaa päälleen sinivalkoisen stikarin eli jumalanpalveluspuvun ja valmistautuu alttaripalvelijan tehtäviin.

Natrusngyn tulee olla tarkkana koko jumalanpalveluksen ajan, sillä hänen tehtävänsä on katsoa myös ponomarikerholaisten perään ja auttaa heitä tarvittaessa.

Ponomari eli alttariapulainen auttaa pappia alttarissa jumalanpalveluksen aikana. Ponomari antaa suitsutusastian papille sekä toimii kynttilänkantajana saatossa, leikkaa leivän ja huolehtii siitä, että jälkiviini on sopivan lämpöistä.

Alarajana kuusi vuotta

Ensimmäinen ponomarikerholainen saapuu paikalle. 11-vuotias Aleksanteri Avdouevski tulee kirkkoon isänsä kanssa. Aleksanterin isä on Tapiolan seurakunnan diakoni Ivan Avdouevski. Siksi Aleksanteri onkin ollut ponomarina jo kolmevuotiaasta saakka. Ponomarin uraa hänellä on siis takana jo kahdeksan vuotta.

– Aleksanteri oli ihan pienenäkin hyvin maltillinen ja rauhallinen lapsi. Olimme jossain vaiheessa kahdestaan Tapiolassa ponomareina, isä kertoo.

Ponomarina voi toimia kuka tahansa miespuolinen ortodoksisen seurakunnan jäsen. Yleensä ponomarin alaikärajana on pidetty kuutta vuotta, mutta nuoremmatkin pojat voivat toimia ponomareina, etenkin kirkossa työskentelevien sukulaisten valvonnassa.

Aleksanteri menee hänkin hakemaan siunauksen papilta, vaihtaa stikarin päälleen ja liittyy muiden ponomarien ja diakoni-isänsä joukkoon. Ponomarikerhoon tulee tänään vielä 10-vuotias Patrick Lucau-Pantke. Hänkin tietää jo entuudestaan, miten toimia. Lucau-Pantke on osallistunut ponomarikerhoon sunnuntaisin jo kahden vuoden ajan.

– Ponomarikerhossa on parasta se, että saa auttaa pappia, hän kertoo.

Lucau-Pantken mielestä on myös kivaa, että jumalanpalveluksen aikana on tekemistä. Hän kertoo myös, että jo ennen kuin hänestä tuli ponomarikerholainen, hän oli kiinnostunut aiheesta.

Virheet eivät haittaa

Mahdolliset virheet eivät jännitä, sillä ponomarit ja kerhon ohjaaja kyllä auttavat, jos ei tiedä jotain entuudestaan. Kerhoon voi siis osallistua kuka vaan, eikä mitään tarvitse osata tai tietää etukäteen.

Lucau-Pantke kertoo, että kerran hän unohti ottaa kynttilän mukaan saattoon. Mitä sitten tapahtui?

– Ei se haitannut, minua tultiin muistuttamaan siitä.

Natrusngy kertookin, että ponomarikerhossa saa tietysti tehdä virheitä. Joitain isompiakin kommelluksia on joskus sattunut. Natrusngy vakuuttaa, että ne eivät ole lainkaan vakavia. Muut seurakuntalaiset eivät asiaa useinkaan edes huomaa.

– Kerran oli vähän kiusallinen tilanne. Kuuma vesi pitäisi pyhittää alttarissa, mutta kuumaa vettä ei ollutkaan valmiina. Sitä piti lähteä kesken jumalanpalveluksen keittämään. Siihen meni aika paljon aikaa.

Natrusngy sanoo kuitenkin, että kaikista pienistä (ja vähän isommistakin) kommelluksista kyllä selvitään.

– Virheitä saa tehdä. En itsekään tiedä vielä kaikkea, Natrusngy sanoo ja hymyilee.

Ohjaajalle vastuuta

Yleensä Tapiolassa sunnuntaisin pidettävään ponomarikerhoon tulee noin neljästä viiteen lasta. Tänään Natrusngylla on ohjattavanaan vain kaksi kerholaista.

Se ei kuitenkaan haittaa, hyvin pärjätään näinkin.

Natrusngy saa kerhon ohjaamisesta pienen palkkion, joka hänen sanojensa mukaan lisää vastuullisuutta. Yleensä hän ohjaa kerhoa Tapiolassa sunnuntaisin, mutta joskus hän on ollut vierailevana ohjaajana Pyhän Kolminaisuuden kirkossa ja Uspenskissa.

– Parasta kerhon ohjaamisessa on se, että oppii ottamaan vastuuta. Ohjaamiseen suhtautuu heti vakavammin, kun siitä saa rahaa, Natrusngy kertoo.

Hän on oppinut kerhon vetäjänä myös vuorovaikutustaitoja. Haasteitakin on riittänyt, ainakin silloin kun kerholaisia on useampia.

– Silloin, kun on mukana useampia lapsia, voi olla haastavampaa. Joskus kurinpito voi olla vaikeaa, jos lapset alkavat riehua yhdessä. Tänään ei kylläkään ollut sellaista. Sekin kyllä opettaa vastuullisuutta, hän kiteyttää.

Saavuttuaan kirkkoon ponomarikerholaiset menevät ensin alttariin auttamaan pappia. Jumalanpalveluksen aikana pojat antavat papille suitsukeastian ja kantavat kynttilää. Tänään Lucau-Pantke vie papille analogin eli lukupöydän samalla kun Avdouevski kantaa kynttilää.

Parasta uudet ihmiset

Ponomarit myös johtavat saattoa ja keräävät kolehdin. He auttavat myös ehtoollisen valmistelussa kaatamalla jälkiviiniä. Kun he ovat käyneet ehtoolliselle, jakavat he myös leipää.

Mitä ponomari siis kerholaisten sanoin tekee?

– Viedään suitsutusta papille ja tehdään ehtoollista, sanoo Patrick Lucau-Pantke.

– Ponomari kantaa kynttilöitä, leikkaa leipiä ja antaa sytytysastian, vastaa konkariponomari Aleksanteri Avdouevski.

Avdouevskin mielestä kerhossa on parasta se, että tutustuu uusiin ihmisiin. Nyt 11-vuotiaalla pojalla alkaa kuitenkin olla kiire. Jalkapallo repussa paljastaa, että edessä ovat tänään vielä futistreenit. Heti jumalanpalveluksen loputtua Avdouevski rientää siis jo seuraavaan harrastukseen.

Teksti ja kuva: Susanna Karhapää 

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 1/20. Löydät lehden täältä.