Rollaattorilla Santiago de Compostelaan

Porvoolainen pariskunta sai idean pyhiinvaelluksesta eli caminosta kaksi vuotta sitten.

– Otimme Jarin kanssa silloin puheeksi 50-vuotissyntymäpäiväni keväällä 2017. Mieheni meni lupaamaan minulle lahjaksi, mitä vain tahtoisin. Vastasin, että haluan kävellä Santiago de Compostelaan, Anne Pylvänäinen kertoo.
Anne sairastaa ms-tautia ja geeniperimällistä raudanimeytymishäiriötä. Lisäksi hänellä on harvinaisiin verisyöpiin luettava essentiaalinen trombosytoosi.

Matka vaati pitkäjänteistä valmistautumista.

– Olin kaksi vuotta sitten huonossa kunnossa, ja treenaaminen piti käynnistää heti. Kesällä 2016 testasimme jaksamistani kiipeämällä onnistuneesti Saana-tunturin huipulle. Tiesimme, että caminon reitti kulkee vuoristojen halki.

Annen sairaushistorialla oli viisautta neuvotella myös lääkärin kanssa.

– Ainoa häntä huolestuttava asia olivat pitkät lennot, jotka aiheuttavat veritulpan riskin. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt.

Seurakunta siunasi matkaan

Anne ja Jari Pylvänäinen ovat Helsingin ortodoksisen seurakunnan aktiivijäseniä. Porvoon kaunis Kristuksen kirkastumisen kirkko on heidän kotikirkkonsa.

– Tärkeä osa valmistautumista oli matkaan siunaamisemme suurena perjantaina. Siitä kolmen päivän päästä lentokoneemme nousikin kohti Espanjaa, Anne sanoo.

Ikonimaalausta harrastava Anne varustautui matkaan myös lompakkoikonilla.

– Konevitsan Jumalan äidin ikonin mukaan ottaminen oli minulle aivan selviö.

Jari puolestaan uskoo rukouksen kantaneen pariskuntaa koko raskaan matkan ajan.

– Saimme välillä kamppailla todella vaikeissa oloissa lumisessa vuoristossa. Ei sieltä olisi takaisin kotiin tultu ilman Jumalan suojelusta.

Pitkä ja moniulotteinen reitti

Santiago de Compostela on jo keskiajalta houkutellut pyhiinvaeltajia Pyhän Jaakobin jalanjäljille. Perille johtaa useita eri reittejä, joista voi valita kunnolleen ja aikataululleen sopivan.

Pylvänäiset lähtivät liikkeelle Leónin kaupungista, josta matkaa Santiagoon kertyy hieman yli 300 kilometriä. Keskimääräinen päivätaival oli noin 15 kilometriä.

– Laadimme väljän aikataulun. Ajatus oli edetä Annen jaksamisen mukaan. Olimme myös sopineet siitä, että tilanteen niin vaatiessa meillä on lupa keskeyttää, Jari kertoo.

Pyhiinvaellus Pohjois-Espanjassa ei ole hyväkuntoisellekaan helppoa. Vuoristot ovat jylhiä ja polut paikoin huonokuntoisia.

– Tavallista isommilla pyörillä varustettu rollaattorinikin kesti matkan vaikeudet hienosti.

Tsemppiä matkalaisilta

Yksi caminolle luonteenomainen piirre on pyhiinvaeltajien kesken syntyvä vahva yhteys. Apuvälineen kanssa sinnikkäästi etenevä Anne sai luonnollisesti osakseen erityistä huomiota.

– Ihmiset tsemppasivat meitä, ja vaimoani kuvattiinkin paljon. Lähinnä salaa takavasemmalta, Jari virnistää.

Aviomiehenkään osa ei ollut helppo, koska hän joutui kantamaan osan puolisonsa varusteista. Niiden joukossa myös Annen lukuisat lääkkeet.

– Olen vaimoni omaishoitaja, ja lääkkeiden pakkaaminen mukaan kuului tehtäviini. Kaikki riittikin hyvin. Tarvittaessa olisimme toki saaneet paikallisista apteekeista täydennystä sähköisellä reseptillä.

Vaellus kuin ihmisen elämä

Anne myöntää, että jokainen kahdestakymmenestä vaelluspäivästä oli porvoolaisille kilvoittelua uupumusta vastaan.

– Samalla opimme myös olemaan poissa omalta mukavuusalueeltamme. Rankan kävelyn jälkeen oli onnellinen perusasioista, vuoteesta, ateriasta ja suihkusta.

Jälkikäteen Anne on ollut pitkään matkan rasituksista väsynyt. Silti hän on tyytyväinen siitä, että pyhiinvaellus tuli koettua.

– Camino oli samaan aikaan ihanaa, kamalaa, hauskaa, ärsyttävää, iloista ja surullista. Kuin ihmisen elämä tiivistettynä.

Anne rohkaisee erilaisista sairauksista kärsiviä koettelemaan rajojaan. Useimmiten suurin este on oma mielemme.

– Toki tervettä järkeä kannattaa käyttää. Yksin en olisi todellakaan matkalle lähtenyt.

Pääsiäistroparia laulaen

Jari tarkastelee pariskunnan yhteistä Santiagon taivalta myös kirkkovuoden valossa.

– Useinhan pyhiinvaellus yhdistetään paastonaikaan, mutta meillä se tapahtui pääsiäisenä. Vaelluksemme olikin lähtökohtaisesti iloista. Lauloimme päivittäin pääsiäistroparia Kristus nousi kuolleista.

Jarin mukaan on vielä varhaista käsitellä kaikkia caminon herättämiä tuntemuksia. Muutaman ajatuksen hän uskaltaa silti varovasti paljastaa.

– Noin viikon kävelyn jälkeen pääsin tilaan, jossa hiertävät kengät ja muut matkan kiusat eivät enää vaivanneet. Pää alkoi työstää asioita aivan eri tavalla. Koen, että minulla on nyt pieni aavistus siitä, mitä erämaaisille merkitsi vetäytyminen erämaahan kymmeniksi vuosiksi.

Jarin mukaan pyhiinvaellus myös palautti uskoa kanssaihmisiin.

– Mediahan julistaa meille päivittäin, että maailmassa ei ole mitään positiivista. Santiago de Compostelan mutkaisella polulla tapasi kuitenkin valtavasti hyviä, tavallisia ihmisiä.

Teksti: Vesa Keinonen Kuvat: Vesa Keinonen ja Pylvänäisten perhealbumi

 

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 6/17. Voit lukea lehden täällä: https://www.lukusali.fi/reader/187dc3f4-9227-11e7-8078-00155d64030a