Taidekonservaattori tohtoroi tauluja

Taidekonservaattori Riikka Köngäs esitelmöi Lappeenrannan seurakuntalaisille taideteosten yleisimmistä vaurioista ja siitä, miten niitä hoidetaan. Aiemmin Valamossa taidekonservaattorina ja johtavana konservaattorina työskennellyt Köngäs pyörittää nykyään omaa taidekonservointiin keskittynyttä yritystä Jyväskylästä käsin.

– Alan töitä olen tehnyt kohta jo 15 vuotta, kertoo Köngäs, joka on opiskellut alaa Iso-Britanniassa ja Italiassa.

Köngäs on erikoistunut puulle ja kankaalle maalattujen taideteosten konservointiin. Hänen tavallisia töitään ovat puhdistuksen lisäksi muun muassa hilseilevän maalipinnan kiinnittäminen, maalauskankaan suoristus, repeämien paikkaus tai kellastuneen lakan poisto.

– Kaikkein yleisin teoksia vaurioittava syy on lika. Vuosien saatossa jopa kääntöpuolen lika haurastuttaa kankaan kuituja ja koko teoksen kuntoa. Kuvapuolella lika imeytyy maali- ja pohjustuskerrokseen haurastuttaen maalia. Kun taulu on seinällä vuosikausia, silmä tottuu siihen. Vuosien kuluessa ei aina osaa ajatella, että teos on likainen tai tummunut, huomauttaa Köngäs.

Ei ranskanleipää puhdistukseen

Kannattaako teoksia sitten itse puhdistaa? Köngäs kehottaa pitämään näpit irti teoksista.

– Ei saa puhdistaa itse. Ei edes sillä kuuluisalla ranskanleivällä, tätä kysytään aina. Ranskanleipä on huokoista ja kerää likaa, mutta leivänmuruja jää teokseen, ja se houkuttelee ötököitä. Minulle on monta kertaa tullut teoksia, joita on itse yritetty puhdistaa, ja joskus vauriot ovat sellaisia, ettei niitä enää saa korjattua.

Köngäs kuitenkin lieventää kommenttiaan hiukan ja toteaa, että kevyellä pölyrätillä voi varoen puhdistaa tauluja.

– Pidän omista tauluistani sillä tavalla huolta, että puhdistan kuivalla pölyrätillä kehyksen päältä pölyt pois. Kuvapuoleen en koske ollenkaan.

Teosten sijoittelu kodissa ei ole niiden säilymisen kannalta samantekevää. Suora auringonvalo ja uv-säteily haurastuttavat teoksia.

– Säilymisen kannalta hirveän tärkeää on teosten sijoittaminen. Toki haluamme sijoittaa ikonit usein tiettyyn nurkkaan, mutta paikan on syytä olla sellainen, missä ei ole kovin suuria kosteus- ja lämpötilanvaihteluja. Ne huonontavat minkä tahansa taideteoksen kuntoa. Taideteoksia ei kannata sijoittaa lämpöpatterin yläpuolelle, ilmanvaihtokanavan läheisyyteen, eikä takan lähelle tai päälle. Mitä vakaampi ilma ja lämpötila teoksen lähettyvillä, sen parempi. Pikkuasioilla voi vaikuttaa paljon teosten kuntoon.

Ikonien edessä palavia tuohuksia ei saa puhaltaa sammuksiin.

– Puhallettaessa tuohuksista roiskuu vaharoiskeita maalipintaan. Parasta olisi sammuttaa tuohukset aina tukahduttamalla.

Oikea ripustus tärkeintä

Könkään mukaan kaikille maalauksille ja ikoneille tärkeintä on oikea ripustustapa. Ikonia ei kannata ripustaa tukipuunsa varaan.

– Parasta ripustamiseen on rautalanka. Naru haurastuu ajan saatossa, joten sitä ei kannata käyttää. Jos ikoni ripustetaan seinälle, rautalankaripustus ei saisi olla tukipuun varassa vaan itse ikonissa. Puu elää ja tukipuut löystyvät, ja ikoni saattaa tipahtaa. Mitä painavampi ikoni, sitä parempi olisi, että ikoni on tuettu alapuolelta. Siihen käy esimerkiksi hyllykkö, taululista tai kulmaraudat. Näin vältytään siltä, että tehdään taideteokseen turhia reikiä. Maalausta ei ripusteta kiilakehyksestä vaan kehyksestä, jos sellainen on.

Taulujen säilytys ja kuljettaminen on sekin oma taiteenlajinsa. Painavia teoksia ei kannata reuhtoa paikasta toiseen yksin ilman apuvoimia.

– Maalaus pakataan kuljetusta varten. Tarkoitukseen sopii hyvin esimerkiksi kertakäyttöpöytäliina, joka on kuitukangasta, ja vanha tuttu kuplamuovi, kuplat ulospäin. Yksin ei kannata siirtää isoja teoksia. Tästä minun pitää itseänikin muistuttaa jatkuvasti, että odotan apua enkä lähde yksin kantamaan, tunnustaa Köngäs.

Ikoni on rakas käyttöesine

Ikonien riisoja ei kannata puhdistaa kemiallisesti. Puhdistusliinoilla voi hellävaraisesti yrittää puhdistaa riisaa, ja tärkeää on muistaa irrottaa riisa aina ennen puhdistusta.

– Kerran Valamoon tuli ikoni, jossa oli hopeariisa. Sitä oli puhdistettu hopeanpuhdistustahnalla, eikä riisaa ollut irrotettu ikonista ennen puhdistusta. Riisan koukeroissa näkyi vielä sinistä tahnaa siellä täällä, ja se oli aikojen saatossa kovettunut. Kun otin riisan pois, tahnaa oli mennyt sisäpuolellekin, ja aine oli tuhonnut maalipintaa. Siinä vaiheessa meinasi päästä itku.

Kirkon ikonit altistuvat suitsutussavulle ja noelle, mutta se on luonnollista ja väistämätöntä. Noki ei kuitenkaan ole konservaattorin ykkösvihollinen.

– Huulipuna on konservaattorin vihollinen numero yksi. On uskomatonta, miten huulipuna pystyy syöpymään lakka- ja maalikerroksen läpi. Onneksi vaihdettavat kehyslasit ovat monen ikonin pelastus.

Köngäs ei kuitenkaan halua kieltää ikonien pussailua, vaan tähdentää, että ikonit ovat rakkaita käyttöesineitä.

– Vaikka tehtäväni onkin paasata, haluan painottaa, että ikoni on käyttöesine. Kirkon ja kodin ikonia ei ole tarkoitettu museoon. Ikoni on rakas käyttöesine, jota rakastetaan ja pussaillaan. Pienillä asioilla kuten sijoittelulla ja suojaamisella pystyy kuitenkin huomattavasti pidentämään ikonin elinikää. Ja jos vaurioita on, niin aina kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan.

Teksti ja kuva: Saara Kallio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 8/17. Lue lehti: https://www.lukusali.fi/index.html?p=Ortodoksiviesti&i=67d6cd80-dbe0-11e7-b8f2-00155d64030a