Tolle vois tehdä jotain

Kaikki alkoi kalakaupasta. Esa Terviö osui Kotkan kirkkoherran, Alexander Hautamäen kanssa samaan aikaan ostoksille.

– Tokaisin olan yli, että se kirkkoon liittyminen on edelleen jäänyt. Siinä samassa varattiin sille aika, kertoo Esa.

– Sanoin heti, että jos minulla on jotakin annettavaa seurakunnalle, autan mielelläni.

Tarjoukseen tartuttiin nopeasti. Esaa pyydettiin Pyhän Nikolaoksen kirkon isännöitsijäksi.

Äijät yhteen ja hommiin

Esa kokosi ympärilleen porukan, Nikolain Äijät, joka tekee töitä yhdessä.

Äijät kokoontuvat joka torstai klo 16 pari tuntia kerrallaan. Ja jälkeä syntyy. Harvoin tapaamiset jäävät pelkäksi jutteluksi. Porukassa monta silmäparia näkee enemmän kuin yksi.

Äijät ovat tarttuneet monenlaisiin hommiin. Kotkan hautausmaan pikkuruisen tsasounan ilmanvaihtoa parannettiin. Kirkon ikonostaasin edessä oleviin arvokkaisiin kynttilänjalkoihin ei kukaan ollut aikoihin tohtinut koskea. Äijät uskalsivat. Ne puhdistettiin. Alttarin ikonit suojattiin lasilevyllä. Ne kun olivat täynnä huulipunaa.

– Seinällä olevat suuret ikonit saimme uusien kiilojen avulla suoristettua, ja valkoiset kaapelikourut maalasimme tummemmiksi.

Kiiltoa hellalastalla

Putsauksen jäljiltä 1700-luvulta peräisin oleva hopeatarjotinkin kiiltää nyt aivan uudella tavalla, ja muistelupöydän marmorinen tuohustelinekin on puhdistettu.

– Hommaan löytyi uusi työkalukin. Tuohusteline sipaistiin puhtaaksi keraamisen lieden puhdistuslastalla.

Nyt Esa yrittää saada tapulista löytyneiden messinkisten rahankeräyslippaiden lukot toimimaan.

– Ehkei niitä enää käytetä rahan keräykseen, mutta voimme kiillottaa rasiat ja laittaa ne kaikkien nähtäväksi seurakuntasalin vitriiniin.

– Haluan olla kaikkien käytettävissä. Papille saa jutella hengellisistä asioista, minulle kaikesta muusta, mikä mieltä painaa. Ja onneksi näin tapahtuukin. Yhteiselo on meillä luontevaa ja läheistä.

Yhteisö veti kirkkoon

Yhteisöllisyys se veti Esankin kirkon piiriin. Matka sinne kesti viitisenkymmentä vuotta. Isoisä oli vuonna 1923 Trofimovista Terviöksi nimensä muuttanut ortodoksi.

– Hänen kuoltuaan mummoni otti lapset pois ortodoksisesta kirkosta ja liitti luterilaiseen.

Esan nuoruuden elinpiirissä oli kuitenkin paljon emigrantteja, venäläissyntyisiä ihmisiä. Kosketus ortodoksiseen kirkkoon säilyi aina.

– 1970-luvulla kävin kaverini kanssa kirkossa. Sitten se vain jäi. Elämä vei mennessään. Kävin kirkossa vain pääsiäisenä, joskus seurakunnan ortodoksisessa opintopiirissä. Kirkon ovea ei tullut usein avattua. Kaipuu säilyi mielessä kuitenkin aina.

Nyt Esasta tuntuu, että ympyrä on sulkeutunut.

– Seison usein ennen jumalanpalvelusta kirkon ovella auttamassa kirkkoon tulijoita ja toivottamassa heidät tervetulleiksi. Toivon voivani olla seurakuntani isäntä, kunnon ortodoksinen starost.

Teksti ja kuva: Mari Vainio

 

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 6/17. Voit lukea lehden täällä: https://www.lukusali.fi/reader/187dc3f4-9227-11e7-8078-00155d64030a