Päivän sana 
Päivän pyhät 
Asioiden asettuminen mittasuhteisiinsa elämässä ja taiteessa on tärkeää Ulla Pohjolalle.
Taiteilija virkkaa paksulla koukulla harvaa verkkoa mustasta silkkirihmasta.
– Saa nähdä, mitä tästä tulee.
Kirpputorilöytö saa tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan käsissä uuden elämän ja tarkoituksen.
– En ohjaa. Annan sattumalle mahdollisuuden. Päässä voi olla alkukuva, mutta parhaat työt syntyvät tehdessä. Se on alitajuinen prosessi.
Näin kehkeytyi Käärinliina, työhuoneen seinällä oleva tuore teos. Suuri tummasävyinen kuva alkoi syntyä, kun Pohjolalle rakas setä kuoli.
Lempeää rajankäyntiä
Taiteilija on uransa alusta, vuodesta 1995 lähtien, käsitellyt teoksissaan kuolemaa eri tavoin ja materiaalein. Hän on tehnyt kuoleman symboleista sarjoja, joissa haudat, linnut ja perhoset toistuvat erilaisina variaatioina.
Raskaasta aiheesta huolimatta teoksista välittyy lempeä, mietteliäs tunnelma. Taiteilija ikään kuin seurustelee, pohtii jonkun kanssa, käy rajaa.
– Se on käsittämättömän työstämistä. Kuolema asettaa elämälle mittasuhteen, ja niin on hyvä. Tämä kaikki voidaan ottaa meiltä pois milloin hyvänsä. Toivottavasti ymmärtäisi, että kaikki on tässä hetkessä.
Käärinliina-teos on surun ja kaipauksen työstämistä. Ulla Pohjola kertoo, että vanhempien kuollessa 20 vuotta sitten kuolema tehtiin etäiseksi.
– Jokin jäi vaillinaiseksi.
Hän sanoo kaivanneensa rituaaleja, kuten rakkaan vainajan vaatettamista, muistoliinaa, koskettamista.
– En tiennyt, onko minulla enää edes lupaa koskettaa kuollutta rakasta. Kuolemaa käsittelevistä teoksista on tavallaan tullut muistomerkkejä edeltä menneille.
Kuoleman ohella Pohjola tutkii ja hahmottelee muita olemassaolon syviä ja pakenevia puolia.
Teen näkyväksi näkymättömän, tietoisen ja tiedostamattoman, pimeyden ja valon.
Monessa kuvassa on ihminen: ikoneista tuttuja ovaaleja kasvoja, mantelisilmiä, hoikkia sormia, mosaiikkimaisia pintoja. Pohjola kiinnostui vanhasta taiteesta ja bysanttilaisuudesta yli 30 vuotta sitten.
Minusta tulee taiteilija
Ulla Pohjolan taiteilijuus juontaa juurensa lapsuuteen. Hän ei pitänyt itseään erityisen taitavana piirtäjänä tai maalarina.
– Minulla oli lapsen sinnikäs usko.
Kotona pelattiin korttia, niin syntyivät pelikorttiaiheiset teokset. Barbi-leikeistä kehkeytyivät aikuisen taiteilijan käsissä pukuveistokset. Barbeista Ulla ei ajatellut nukkien vääränlaiseksi tuomittua naisten kauneusihannetta, vaan hän halusi ilahduttaa sisarensa tytärtä ompelemalla Barbi-mekkoja.
– En osannut ommella, kokeilin, ja niin alkoi tulla veistoksia.
On yllättävää kuulla, että moninkertaisesti palkittu tekstiilitaiteilija kertoo, ettei osannut ommella.
Ulla Pohjola tunnetaan nimenomaan äärimmäistä taitoa ja kärsivällisyyttä vaativista taidekirjontatöistään. Hän on ommellut hiuksenhienoilla kulta- ja hopealangoilla muun muassa ikonihenkisiä tauluja, joiden tekniikan hän oppi Valamon kursseilla moskovalaisilta kultakirjonnan opettajilta.
Mestarit muun muassa näyttivät, kuinka valo välkkyy eri tavoin millimetrin pituisissa pistoissa langan kiertosuunnan mukaan.
– Tykkään pienistä asioista. Olen tarkkailija. Pieneen saa mahtumaan paljon tunnetta.
Läsnäolo, tunteet ja mielikuvat siirtyvät teoksiin.
Vapaus kirjoa mitä hyvänsä
Ulla Pohjola kertoo päätyneensä tekstiilitaiteilijaksi sattumien summana. Ylioppilas pääsi 1980-luvun lopussa Forssan kotiteollisuuskouluun, jossa opetettiin taideaineita, muun muassa kirjontaa. Se kulki sitten Taideteollisessa korkeakoulussa tekniikkana muiden mukana.
Lopullisesti kirjontatekniikka hurmasi taiteilijan opiskelijavaihdossa 1990-luvun alussa Irlannissa.
– Oivalsin, että on vapaus tehdä mitä hyvänsä.
Taiteen tekniikat ovat vapautuneet kolmessakymmenessä vuodessa. Naisten puhdetöistä, ompelusta, kirjonnasta, virkkuusta, neulonnasta ja kudonnasta, on tullut arvostettuja ilmaisutyylejä muiden kuvataiteen tekniikoiden rinnalle yhdessä ja erikseen.
Rauhaa kasvimaalta
Ulla Pohjola saa inspiraatiota luonnosta, hylätyistä tai kirpputorilta löydetyistä esineistä, joita hän yhdistelee teoksissaan käsin-, kone- ja helmikirjontaan tai munatemperamaalaukseen.
Kaikki tulevien teosten tykötarpeet on järjestetty siististi laatikoihin valoisassa työhuoneessa Trikoon vanhassa tehdasrakennuksessa Tampereen Pyynikillä. On veden hiomia puunpalasia, kiviä. Kulmikkaita lahnansuomuja, pajunkissoja, höyheniä, kankaanpalasia, lankoja, rasioita.
Ja terälehtiä, siemenkotia, siemeniä. Näitä innoituksen ituja Pohjola saa kasvimaaltaan Pyhäjärven rannalta Tahmelasta.
– Puutarhanhoidossa näkee elämän kiertokulun. Rauhoittaa, kun saa möyriä mullassa.
Ulla Pohjola saa inspiraatiota luonnosta.
Hengellinen koti heiluvaiselle
Toinen rauhoittumisen paikka on kirkko. Ulla Pohjola liitettiin ortodoksiseen kirkkoon Lasaruksen lauantaina 2016. Suku on luterilainen, mutta pohjoiskarjalaisessa kotikunnassa Juuassa ortodoksit tulivat tutuiksi koulussa. Kun Pohjolan serkku liittyi kirkkoon 1990-luvun puolivälissä Kotikirkossa Helsingissä, kaunis tilaisuus jäi mieleen.
– Minulla on aina ollut kaipaus hengelliseen kotiin, olen heiluvainen. On ihanaa, että on paikka, joka antaa turvaa ja mittasuhteen elämälle.
Kursivoidut lainaukset Ulla Pohjolan kotisivulta www.ullapohjola.fi.
Ulla Pohjolan teoksia on esillä Jäämistö-näyttelyssä 12.10.–7.11. Galleria Rongassa Tampereella.
Teksti ja kuvat: Anne Kärkkäinen
Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 6/19. Löydät lehden täältä.
