Astaterhikki Salonen
Ehdokkaan numero: 29
Olen Astaterhikki Salonen, 79-vuoias järvenpääläinen eläkeläisekonomi. Olen syntyperäinen keskiuusmaalainen, asunut elämän aikana eri puolilla Suomea ja osia ulkomailla. Pidän huolta omasta hyvinvoinnistani liikkumalla, laulamalla, kirjoittamalla ja hyvin läheisten ihmisten kanssa keskustelemalla – niin maallisista kuin hengellisistä asioista.
Olen suurimman osan elämästäni ollut ev. lut. kirjon jäsn ja minut on liitetty ortodoksiseen kirkkoon joulukuussa 2020.
Miksi olet asettunut ehdokkaaksi Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuustovaaleissa?
Koen, että seurakunnan jäsenenä en voi vain odottaa kirkon minulle tarjoamaa vaan minun kuuluu myös olla aktiivinen toimija, jotta kirkko voi hyvin ja antaa rauhaa, tukea ja hengen ravintoa alati muuttuvassa maailmassa. Koen saaneeni lahjoja, joiden avulla on mahdollista auttaa ja tukea lähimmäisiä heidän polullaan.
Mitä osaamista haluat tuoda valtuustotyöskentelyyn?
Koulutuksen ja työuran (kansainvälinen kauppa, markkinointitutkimus, liiketalouden koulutus, yritysneuvonta) antama osaaminen liittyy vahvasti yrittämiseen, taloudellisiin asioihin ja vuorovaikutukseen muiden kanssa. Kaiken osaamiseni haluan tarjota oman kirkon käyttöön.
Kun omasta kirkkoon liittymisen harkinta-ajasta ja liittymisestä on suhteellisen lyhyt aika, uskon muistavani ja osaavani ilmaista erilaisia tuntemuksia, odotuksia ja toiveita ja pelkoja, joita uudet tulevat ja olevat jäsenet tuntevat.
Mikä osa-alue seurakunnan toiminnasta kiinnostaa sinua erityisesti?
Diakonia ja siinä erityisesti talousongelmien kanssa painiskelevien tukeminen.
Miten varmistaisit seurakunnan talouden kestävyyden tulevina vuosina?
Mielestäni on tärkeää, että budjetit laaditaan mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti aina käytännön toiminnan tasolle saakka. Toisaalta budjettien toteuttamisen jatkuva tarkka seuranta ja kaiken aikaa tehtävät korjausliikkeet, jos ennusteet ja toimintaympäristössä muutokset horjutttavat kassavirtaa.
- Leikkauksiin suhtaudun erittäin varauksellisesti, koska ne yleensä vain kiihdyttävät talouden heikentymistä.
- Tulovirran kasvattamiseen kannattaa panostaa sekä taloudellisia että henkisiä resursseja (ideointia)
Miten suhtaudut seurakunnan kiinteistöjen hallintaan ja mahdollisiin uudistuksiin? Mikä on näkemyksesi sijoituskiinteistöjen tulevaisuuden osalta?
Näihin kysymysiin en riviseurakuntalaisena osaa ottaa kantaa ilman keskustelua muiden, asioita pidempään seuranneiden kanssa.
HENGELLINEN ELÄMÄ JA YHTEISÖLLISYYS
Miten edistäisit seurakunnan hengellistä elämää ja osallistumista jumalanpalveluksiin? Miten hengellisen elämän edistämisen leimaisi työskentelyäsi?
Pyrkisin aktivoimaan seurakuntaan liittyviä uusia jäseniä erilaiseen vapaaehtoistyöhön, jonka tiimoilta kiinnittyminen kirkkoon lisää myös palveluksiin osallistumista ja saa aikaan positiivisia seurannaisvaikutuksia jäsenten lähipiirissä.
Miten seurakunta voisi tavoittaa nuoria ja uusia jäseniä?
Yksi tärkeimmistä asioista olisi kirkon ovien auki pitäminen muulloinkin kuin Jumala palvelusten aikaan. Siihenkin tarvitaan vapaaehtoisia, joiden kanssa kiinnostuneet voivat keskustella vapautuneesti ja samalla voidaan kerätä tietoa (”kysyntätutkimus”) odotuksista.
Miten tärkeänä pidät Ukraina-tuen pitämistä esillä seurakunnan päätöksenteossa ja tulevaisuuden linjauksissa?
Näen tärkeänä että kirkko on kaikkien sodista kärsivien apuna ja tukena .
VALTUUSTOTYÖSKENTELY JA TULEVAISUUDEN VISIO
Mitä pidät valtuuston tärkeimpänä tehtävänä tällä koittavalla valtuustokaudella? Mikä on tärkein asia, jonka haluaisit saavuttaa valtuustokauden aikana?
Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä, että kirkkomme saa lisää näkyvyyttä osana ihmisten elämää – myös maallista elämää ja uskon, että toiminnan maastouttaminen auttaisi myös kestävän talouden ja kirkkomme elinvoimaisuuden haasteiden ratkaisemisessa.
Mitä vielä haluaisit tuoda ilmi ja sanoa seurakuntalaisille?
Kun yleisesti nykyään puhutaan niin paljon yhteisöllisyydestä, olisi siinä kirkollamme sen valtuuston tukemana mahdollisuus näyttäytyä nimenomaan yhteisvastuun kantajina, ihmisarvon puolustajina ja armollisen lähimmaistyön esimerkkeinä
Kuva: Yksityisalbumi