Kirkkoherran vaalin ehdokkaan esittäytyminen: Teo Merras

Kirkkoherran tehtävä, johtaminen ja tulevaisuuden visio

1. Millainen kirkkoherra olisit, tai pyrkisit olemaan?

Pyrkisin olemaan läsnä oleva, ihmisiä kuunteleva ja päätöksiin kykenevä kirkkoherra. Haluaisin johtaa seurakuntaa ennen kaikkea jumalanpalvelusyhteisönä. Jumalanpalvelukset, pyhät toimitukset ja ihmisten kohtaaminen ovat aina olleet minulle papin työn ydintä.

Samalla tiedän, että hyvin toimiva hallinto ja työyhteisö ovat seurakunnan toiminnan välttämättömiä edellytyksiä. Pitkä kokemukseni sekä papin työstä että kirkon hallinnosta antavat minulle valmiuksia yhdistää nämä tehtävän kaksi puolta. Haluaisin johtaa omalla esimerkilläni sekä työyhteisöä että koko seurakuntaa.

 

2. Mikä olisi vahvuutesi kirkkoherrana?

Vahvuuteni on ihmisten kohtaamisessa. Pitkä papillinen kokemukseni on antanut minulle monipuolisen näkemyksen seurakuntatyöstä, jumalanpalveluselämästä ja ihmisten erilaisista elämäntilanteista. Koulutukseni puolestaan on vahvistanut teologista asiantuntemustani sekä valmiuksiani tarkastella seurakunnan toimintaa laaja-alaisesti ja kehittää sitä yhdessä seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa. Lisäksi esimiestyökokemukseni on antanut minulle käytännön valmiuksia johtaa työyhteisöä, tukea työntekijöitä heidän tehtävissään ja huolehtia siitä, että yhteiset tavoitteet muuttuvat toimivaksi arjeksi. Kun tähän yhdistyvät hallinnollinen osaamiseni, päätöksentekokykyni ja haluni kuunnella ihmisiä, minulla on hyvät valmiudet toimia Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana.

 

3. Mitkä kolme asiaa ovat mielestäsi tärkeimmät kirkkoherran toimessa?

1. Läsnäolo ja työyhteisön johtaminen. Kirkkoherra on mukana seurakunnan elämässä ja ihmisten keskellä. Läsnäolo näkyy myös päätöksissä, jotka vaikuttavat sielläkin, missä kirkkoherra ei voi itse olla paikalla.
2. Nykyajan ihmisen hengellinen kohtaaminen.Kirkon tehtävänä on vastata ihmisten kysymyksiin omasta perinteestään käsin. Tässä kirkkoherran tukena ovat piispa, hiippakunta ja seurakunnan monipuolinen työyhteisö.
3. Talouden ymmärtäminen.Kirkkoherran on osattava soveltaa taloudellista tietoa seurakunnan johtamiseen. Tässä hänen tukenaan ovat eri alojen ammattilaisista koostuvat luottamuselimet.

 

4. Millaisena näet Helsingin ortodoksisen seurakunnan viiden tai kymmenen vuoden kuluttua?

Toivon, että viiden tai kymmenen vuoden kuluttua seurakunnan jäsenmäärän lasku on saatu pysähtymään ja jumalanpalveluksiin osallistuvien ihmisten määrä kasvaa. Tämä edellyttää määrätietoista työtä, ja erityisesti katekumeenityön jatkuvaa kehittämistä. Myös lapsi- ja nuorisotyöhön panostaminen ja perheiden tukeminen on välttämätöntä, jotta seurakunta voi kasvaa ja olla toimintakykyinen tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden seurakunnassa jokainen jäsen on arvokas ja tärkeä riippumatta siitä, missä hän asuu tai mitä kieltä hän puhuu. Tämän tavoitteen toteutuminen edellyttää konkreettisia päämääriä ja pitkäjänteistä työtä. Yhteisöllisyys rakentuu toimivasta työyhteisöstä, hyvästä yhteishengestä ja siitä, että seurakuntalaiset tulevat kohdatuksi ja kuulluiksi. Vakaalla pohjalla oleva talous puolestaan antaa seurakunnalle mahdollisuuden suunnata voimavaransa määrätietoiseen seurakuntatyöhön.

 

5. Mikä motivoi sinua hakemaan seurakunnan kirkkoherran paikkaa?

Olen saanut palvella kotiseurakuntaani yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Olen syntyperäinen Helsingin seurakunnan jäsen, vaikka vietin nuoruuteni silloisessa Lahden seurakunnassa. Koen, että nyt on minun vuoroni vastata kutsuun ja antaa osaamiseni ja kokemukseni minulle tärkeän yhteisön käyttöön.

 

6. Mikäli seurakunnalla olisi käytössä rajattomat resurssit, niin mihin niitä käyttäisit?

Suuntaisin resurssit ensiksi ihmisiin. Palkkaisin lisää pappeja ja kanttoreita sekä erityisesti kasvatuksen ja diakonian työntekijöitä. Seurakunnan tärkein voimavara ovat sen ihmiset: seurakuntalaiset ja heitä palvelevat työntekijät.

Toiseksi huolehtisin kirkoistamme ja rakentaisin uusia pyhäkköjä alueille, joilta seurakunnan nykyinen toiminta on vaikeasti saavutettavissa. Rakennukset eivät kuitenkaan yksin riitä. Jokaisessa kirkossa pitäisi olla säännöllistä jumalanpalveluselämää. Kirkko ei ole vain rakennus, vaan papisto ja kansa, jotka kokoontuvat yhdessä toimittamaan liturgiaa. Pyhäköt kuitenkin palvelevat erinomaisesti ihmisten kohtaamisen paikkoina. Ideaali tilanne olisi, että jokaisessa kirkossa säännöllisesti toimitettujen jumalanpalvelusten jälkeen useammallakin seurakunnan työntekijällä olisi aikaa ihmisten kohtaamiseen ja tukemiseen heidän erilaisissa elämäntilanteissaan.

 

Työyhteisön johtaminen ja henkilöstö

7. Minkälaisena esihenkilönä näet itsesi suhteessa työntekijöihin?

Olen kuunteleva ja helposti lähestyttävä esihenkilö, joka on valmis myös tekemään päätöksiä. Haluan olla henkilöstön tavoitettavissa ja läsnä heidän arjessaan. Kirkkoherran tehtävässä on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että työn vaatimukset ja muun elämän edellytykset pysyvät tasapainossa myös työmäärän kasvaessa. Johtamisen tulee rakentua kestävälle pohjalle, jossa selkeät vastuut, toimivat rakenteet ja henkilöstön jaksamisen tukeminen kulkevat rinnakkain. Kirkkoherra on johtaja, jonka vastuulla on myös päätösten tekeminen, vaikka ne saattavat toisinaan tuntua vaikeilta tai ikäviltä. Uskon, että huolellisesti valmistellut ja avoimesti perustellut päätökset voidaan viedä määrätietoisesti loppuun myös silloin, kun ne eivät ole kaikille helppoja.

 

Yhteisöllisyys, kohtaaminen ja seurakuntalaisten kuuleminen

8. Miten aiot kirkkoherrana turvata, että jokainen seurakuntalainen tulee juuri hänen huolensa ja äänensä kanssa tulee kuulluksi? Miten rakentaisit ja vahvistaisit yhteisöllisyyttä seurakunnassa (huomioiden eri ryhmät)? Miten saisit koko seurakunnan toimimaan yhdessä?

Ihmisten kuunteleminen ja kohtaaminen ovat kirkkoherran työn ydintä. Laajassa seurakunnassa kirkkoherra ei kuitenkaan voi henkilökohtaisesti kohdata jokaista. Siksi tarvitsemme toimivan organisaation, jossa jokaisella seurakuntalaisella on joku tuttu työntekijä, jolle hän voi kertoa huolistaan ja ajatuksistaan.

Työntekijöiden tehtävänä on välittää seurakuntalaisten tarpeita myös kirkkoherralle ja muulle johdolle. Näin kuunteleminen ei jää yksittäisten kohtaamisten varaan, vaan siitä tulee osa seurakunnan toimintatapaa.

Yhteisöllisyys syntyy siitä, että tunnistamme eri ryhmien tarpeet ja tuemme paikallisia jumalanpalvelusyhteisöjä kantamaan vastuuta kaikista jäsenistään, myös vähemmistöihin kuuluvista. Koko seurakunta toimii yhdessä, kun jokainen yhteisö ja sen jäsenet näkevät toisensa lähimmäisinä, luopuvat ennakkoasenteista ja ovat valmiita kantamaan vastuuta yhteisestä elämästä. Kirkkoherra ei voi tätä yksin synnyttää, mutta omalla esimerkillään hän voi vahvistaa tällaista toimintakulttuuria.

 

9. Mitkä ovat keskeisimmät vahvuutesi seurakuntalaisten kohtaamisessa?

Vahvuuteni on kyky kohdata erilaisia ihmisiä ja suhtautua rakentavasti erilaisiin näkemyksiin. Yhteydenpito seurakuntalaisten, perheiden, maahanmuuttajien, tukea tarvitsevien sekä seurakunnan jäsenyydestä kiinnostuneiden kanssa on vahvistanut ymmärrystäni siitä, että ihmiset tarkastelevat asioita usein eri näkökulmista. Avoin vuoropuhelu ja yhteisten lähtökohtien etsiminen ovat kuitenkin toistuvasti auttaneet rakentamaan luottamusta, löytämään yhteisen perustan ja vahvistamaan yhteisöllisyyttä kirkon piirissä.

Paikallisyhteisöt, alueellinen yhdenvertaisuus ja reuna-alueet

10. Miten tuet kirkkoherrana seurakuntamme paikallisten pyhäkköyhteisöjen toimintaa?

Paikallisyhteisöt ovat aina olleet seurakuntamme vahvuus. Niiden työn tuloksena eri puolille seurakunnan aluetta on syntynyt pyhäkköjä ja elävää seurakuntaelämää. Minulle elinvoimaiset paikallisyhteisöt ovat seurakunnan elämän kulmakivi.

Jokaisella paikallisyhteisöllä on oma identiteettinsä, jota seurakunnan organisaation tulee tukea. Paikallisyhteisöjen ja seurakunnan eri alueiden ääntä on myös kuultava nykyistä herkemmin. Se on välttämätöntä, jos haluamme säilyttää laajan seurakuntamme yhtenäisenä myös tulevaisuudessa. Seurakuntamme erityispiirre on myös monikulttuurisuus. Paikallisyhteisöjen rinnalla seurakunnassamme toimii useita eri kieliryhmien yhteisöjä, jotka ovat meille valtava rikkaus. Näiden ryhmien tukeminen, kannustaminen ja integroiminen osaksi kirkkoamme on erityisen tärkeää kirkkoherran työssä.

Vaikka kirkon hallinnollinen perusyksikkö on hiippakunta, seurakuntalaisen näkökulmasta oma kirkko ja yhteisö ovat toiminnan keskiössä. Paikallisyhteisöjen elinvoimaisuus näkyy siinä, miten ihmiset kokevat yhteisön omakseen ja kuinka seurakunnan tuki todellisuudessa kannattelee niiden toimintaa. Kirkkoherrana haluan tukea paikallisyhteisöjä ja eri kieliryhmiä sekä niiden työssä että toiminnan kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa alueiden tarpeiden konkreettista tunnistamista, säännöllistä läsnäoloa eri pyhäkköyhteisöissä – ei vain juhlissa vaan myös arjessa – sekä luottamushenkilöiden ottamista mukaan yhteisöllisyyden vahvistamiseen.

 

11. Miten seurakuntamme kaikkien alueiden ääni tulee kuulluksi?

Kysymys on seurakunnan tulevaisuuden kannalta keskeinen. Kirkkoherra ei voi vastata kaikesta yksin, vaan alueiden tarpeet voidaan huomioida parhaiten hallinnon eri tasojen yhteistyöllä ja aktiivisella kuuntelemisella. Kaikki tarpeet eivät myöskään liity taloudellisiin resursseihin, sillä toiminnan tarkoituksenmukaisella kehittämisellä ja hienosäädöllä voidaan saavuttaa myönteisiä tuloksia. Toimivalla organisaatiolla on tässä ensisijainen vastuu, mutta luottamuselinten tuki on kehittämistyössä erittäin tärkeää, jotta jokaisen seurakunnan alueen näkemykset tulevat huomioiduiksi.

 

Jumalanpalveluselämä, liturgia ja pastoraaliset käytännöt

12. Mikä on sinulle opetuspuheessa tärkein tavoite – mitä toivot kuulijan ottavan mukaansa liturgiasta kotiin ja arkeen?

Saarna on olennainen osa liturgiaa. Sen tehtävänä on avata evankeliumin sanomaa nykyajan ihmiselle ja antaa toivoa.

Evankeliumien kertomukset ovat aina kiehtoneet minua. Saarnaa valmistellessani etsin yhteyttä kaksituhatta vuotta vanhan tekstin ja nykyajan ihmisen elämän välille. Jos kuulija saa mukaansa yhdenkin mieleen jäävän ajatuksen, saarna on täyttänyt tehtävänsä. Jos tuo ajatus johtaa muutokseen, evankeliumi on alkanut tehdä kuulijassa työtä.

 

Teologia, kirkon opetus ja kirkollinen elämä

13. Mikä/mitkä kirjat ovat olleet suuria vaikuttajia?

Nykyajan teologeista minuun on vaikuttanut eniten Alexander Schmemann, ja erityisesti hänen teoksensa Introduction to Liturgical Theology ja Liturgy and Tradition. Niissä kiteytyy hänen ajattelunsa ydin: liturgia on kirkon elämän keskus ja kirkon todellinen ilmentymä tässä ajassa.

Tämä ajatus on lähellä omaa teologista ajatteluani. Sakramentit ja erityisesti liturgia eivät ole vain viikosta toiseen toistettavia riittejä, vaan taivasten valtakunnan todellista läsnäoloa keskuudessamme. Tämän varaan oma papillinen identiteettini on rakentunut.

Hengellisestä kirjallisuudesta minuun teki suuren vaikutuksen William C. Millsin Losing My Religion. Se kertoo ortodoksisen papin henkilökohtaisesta kriisistä ja siitä, kuinka hän löysi uudelleen kirkon ja papillisen identiteettinsä.

 

14. Kenen pyhän elämä ja esimerkki puhuttelee erityisesti?

Minua puhuttelevat erityisesti kolme suurta kirkkoisää: Basileios Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos. Heistä Johannes Krysostomos on vaikuttanut minuun erityisesti teoksellaan Kuusi kirjaa pappeudesta ja saarnoillaan, jotka ovat edelleen ehtymätön lähde oman aikamme saarnaajille.

Jokaisella näistä kolmesta on oma erityinen painotuksensa. Basileios oli paimen ja köyhien puolustaja, Gregorios kirkon opetuksen sanoittaja ja hengellinen runoilija, Johannes puolestaan suuri saarnaaja ja omantunnon ääni. Yhdessä he ovat ainutlaatuinen inspiraation lähde myös tämän ajan kirkon työntekijöille.

 

Ekumenia, yhteiskunta ja kirkon suhde ympäröivään maailmaan

15. Miten suhtaudut muihin kristillisiin suuntauksiin ja ekumeniaan?

Meille suomalaisille ortodokseille ekumenia on välttämätöntä ja luontevaa. Elämme vähemmistönä sekä suuren sisarkirkon rinnalla että yhä maallistuvammassa ja pirstaloituneemmassa maailmassa. Siksi toisten kristittyjen kohtaaminen, vuoropuhelu ja yhteinen toiminta on meille jokapäiväistä ja tärkeää. Näin voimme vahvistaa yhteistä kristillistä todistusta ja tuoda samalla ortodoksista perinnettä esiin. Suomessa ekumeenisen toiminnan periaatteet mahdollistavat uskollisuuden omalle perinteellemme sekä aidon kunnioituksen muita kristittyjä kohtaan.

16. Miten paljon haluaisit kirkkoherrana osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun?

Kirkkoherran rooli yhteiskunnallisena keskustelijana on väistämättä rajatumpi kuin esimerkiksi piispan. Kirkkoherra voi kuitenkin käyttää kirkon puheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksissa, ja osallistun tällaisiin tehtäviin mielelläni pyydettäessä. En pidä omaa rooliani kirkkoherrana aktiivisena keskustelijana eri foorumeilla, sillä tämä tehtävä kuuluu kirkossamme ensisijaisesti piispoille. Kirkkoherran työhön sisältyy silti monia mahdollisuuksia käsitellä yhteiskunnallisia kysymyksiä, luontevimmin oman seurakunnan yhteydessä.

Naisten asema ja osallisuus kirkossa

17. Minkälaisena näet naisen aseman seurakunnassamme ja kirkossamme tällä hetkellä? Onko siinä jotakin, mihin haluaisit vaikuttaa?

Ajatteluni lähtökohta on ihmisten ehdoton yhdenvertaisuus. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal. 3:28). Syrjintään on puututtava aina, kun sitä havaitaan.

Naisten asemassa kirkossamme on edelleen parannettavaa. Kirkkoherran tehtävänä ei kuitenkaan ole määritellä kirkon teologisia linjauksia, vaan toimia piispainkokouksen ja kirkon päätösten puitteissa. Näissä puitteissa seurakunnissamme on paljon mahdollisuuksia jakaa vastuuta nykyistä tasapuolisemmin.

Helsingin seurakunnassa naiset kantavat jo merkittävää vastuuta esimerkiksi kanttoreina, katekumeeniopettajina, diakonityöntekijöinä ja kirkon eri tasojen luottamustehtävissä. Tehtävien jakamisessa – siellä missä se on perinteen mukaan mahdollista ja luontevaa – ratkaisevaa tulee olla ihmisen osaaminen ja soveltuvuus, ei sukupuoli tai muu henkilökohtainen ominaisuus.

 

 

Diakonia ja lähimmäisenrakkaus

18. Kaikilla ihmisillä ei ole elämässään samanlaisia mahdollisuuksia menestyä, eivätkä vaikeudet tai heikko-osaisuus aina johdu omista valinnoista. Miten suhtaudut vähäosaisiin ja apua tarvitseviin ihmisiin? Millainen merkitys heidän auttamisellaan olisi sinulle kirkkoherrana, ja miten edistäisit sitä seurakunnan toiminnassa?

Lähimmäisestä huolehtiminen kuuluu kirkon elämän perustaan. Kaikilla ihmisillä ei ole samoja mahdollisuuksia, eivätkä vaikeudet aina johdu heidän omista valinnoistaan. Siksi vastuu lähimmäisistä kuuluu meille kaikille.

Kirkkoherran tehtävänä on huolehtia siitä, että seurakunnan organisaatio mahdollistaa tämän työn. Tarvitsemme jatkossakin osaavan diakoniatiimin, johon ihmisten on helppo ottaa yhteyttä. Diakonia ei ole vain taloudellisen avun jakamista, vaan ihmisen kokonaisvaltaista kuuntelemista ja hänen todellisen avuntarpeensa tunnistamista.

Diakoniatyön tukeminen ja kehittäminen olisi minulle kirkkoherrana erittäin tärkeää. Olen toiminut usean vuoden ajan seurakuntamme diakoniatyöstä vastaavana pappina. Tehtävä ei kuitenkaan tarkoita, että vastaisin diakoniatyöstä yksin, sillä diakonia on seurakunnan kaikkien pappien yhteinen tehtävä. Vastuupappina olen saanut hyvän kokonaiskuvan seurakuntamme diakoniatyöstä sekä paljon tietoa ja kokemusta siitä, kuinka arvokasta ja ammattitaitoista työtä diakoniatyöntekijämme tekevät.

 

Ääri-ilmiöt ja seurakunnan ilmapiiri

19. Koetko, että yhteiskunnassa oleva voimakas polarisaatio näkyisi myös seurakuntamme toiminnassa, ja miten voisit estää polarisoitumisen seurakunnassamme?

Yhteiskunnan polarisaatio näkyy valitettavasti myös seurakunnassa. Kun luovumme yhteisistä arvoista ja maailmankuvamme erkanevat, toisin ajattelevat ihmiset voivat muuttua meille vieraiksi.

Kirkkoherra ei voi yksin estää tätä kehitystä. Hän voi kuitenkin vaikuttaa seurakunnan ilmapiiriin ja pitää esillä sitä, että jokainen ihminen tulee kohdata Jumalan luomana lähimmäisenä hänen mielipiteistään riippumatta.

Yhteisten kokoontumisten tulee olla turvallisia kaikille taustasta ja ominaisuuksista riippumatta. Samalla jokainen meistä on vastuussa siitä, miten suhtaudumme erilaisuuteen omassa ajattelussamme ja toiminnassamme.

 

Henkilökohtainen tausta, usko ja kutsumus

20. Mitä suuria oivalluksia olet saanut uskosta, tai elämästä?

Usko on minulle ennen kaikkea elämäntapa, ei vain kokoelma sääntöjä. Kun usko muuttuu elämäksi, se heijastuu myös muihin ja voi rohkaista heitä löytämään oman tiensä kohti todellista elämää.

Elämä on puolestaan opettanut minulle, että mitä tahansa voi tapahtua. Emme voi hallita kaikkea, mutta voimme pyrkiä ottamaan vastaan eteemme tulevat asiat tyynesti ja ratkaisuhakuisesti. Silloin elämästä voi vastoinkäymisistä huolimatta myös iloita.

 

21. Mitä teit ennen pappeutta? Mikä tie vei pappeuteen ja miksi?

Kasvoin papin perheessä ja tiesin jo lapsena, millaista elämä papin perheessä on. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen halusin opiskella muuta kuin teologiaa. Opiskelin Helsingin yliopistossa tietojenkäsittelyoppia, kansantaloustiedettä ja tilastotiedettä ja päädyin lääketeollisuuteen statistiikan assistentiksi ja biometrian spesialistiksi.

Työelämässä ymmärsin vähitellen, mitä todella halusin tehdä. Koin nimittäin hankalana sen, että en voinut käydä kirkossa työajalle sattuvissa juhlissa ja palveluksissa. Hakeuduin opiskelemaan teologiaa Joensuun yliopistoon, mutta opinnot keskeytyivät hetkeksi, kun sain kutsun kirkon työhön. Työskentelin ensin hiippakunnan toimistosihteerinä ja sitten vt. hiippakuntasihteerinä. Myöhemmin viimeistelin opintoni ja työskentelin vielä Helsingin seurakunnan osa-aikaisena tiedottajana ennen vakituisessa papin toimessa aloittamista.

Päädyin papiksi, koska kirkon palveleminen, jumalanpalvelukset, pyhät toimitukset ja ihmisten kohtaaminen olivat sitä, mitä parhaiten osasin ja eniten rakastin. Tämä kutsumus papin työhön on vuosien aikana vain vahvistunut.

 

22. Miten keräät voimia arkivapaalla – mikä on sinulle paras tapa palautua?

Tärkein vapaa-ajan harrastukseni on mieskuorolaulu. Liityin opiskeluaikanani Ylioppilaskunnan Laulajiin, jossa lauloin lähes kolme vuosikymmentä. Myöhemmin siirryin Laulu-Miehiin, ja harrastus jatkuu edelleen. Laulaminen ja eri aloja hyvin laajasti edustavien kuorokavereiden tapaaminen auttavat minua palautumaan ja saamaan hieman erilaista perspektiiviä kirkollisiin työasioihin.

Olen harrastanut vuosikymmeniä myös salibandya. Taitoni eivät ehkä enää kehity, mutta pelaamisen ilo on edelleen suuri.

 

23. Onko jotain mitä haluaisit vielä sanoa?

Perheestäni haluan sanoa vielä muutaman sanan. Papin työssä perheen merkitys on minulle ollut valtavan suuri. Perheeni tuki ja kannustus ovat auttaneet minua jaksamaan niin haastavina kuin iloisinakin aikoina. Koko työurani ajan olen saanut kokea, miten tärkeää on ollut, että rinnallani on ollut läheisiä ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua ja kulkeneet kanssani. Olen perheelleni kiitollinen kaikesta tuesta, läsnäolosta ja lämmöstä, jota olen saanut osakseni.

Vaimoni Krista on aktiivinen kirkon jäsen ja laulaa mahdollisuuksiensa mukaan myös kirkkokuorossa. Hän työskentelee lääkealalla. Meillä on kolme aikuista lasta, joista olen suuresti iloinen ja ylpeä. Jokainen heistä on löytänyt oman paikkansa maailmassa.

Olen edellä pyrkinyt kertomaan mahdollisimman avoimesti ajatuksistani. Jos jokin asia vielä kiinnostaa, minulta saa mielellään kysyä lisää.

---

Rovasti Teo Merras toimittaa koepalvelukset Uspenskin katedraalissa 17.-18.10: lauantaina 17.10. kello 17 vigilia ja sunnuntaina 18.10. kello 10 liturgia (palvelusta voi seurata myös verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube-kanavalla). Molempien ehdokkaiden haasttatelutilaisuus pidetään Uspenskin katedraalissa keskiviikkona 21.10. kello 18. Haastattelutilaisuus lähetetään myös suoratoistona.

Kirkkoherran vaalissa on ehdolla kaksi seurakuntamme rovasti. Tutustu myös toiseen ehdokkaaseen: rovasti Petri Korhonen

 

Lue lisää vaaleista ja palaa vaalisivuille: Kirkkoherran vaali