Papinniemessä havisee historia

Tie kiemurtelee vehreiden koivikkometsien välissä, idyllisessä ketomaisemassa laiduntaa lehmiä ja puiden takaa väikkyy vesi. Jossain lähistöllä kukkuu käki. Läpeensä karjalaisessa maisemassa alkaa ihan huomaamattaan hyräillä Karjalan kunnailla -kappaletta. Ollaan Uukuniemellä, aivan Venäjän rajan tuntumassa.

Uukuniemen alue mainitaan jo vuonna 1500 Sortavalan pitäjään kuuluvana kylänä. Vuonna 1589 Uukuniemestä tuli Kurkijoen ortodoksisen seurakunnan kappeliseurakunta. Toisessa maailmansodassa suurimman osan alueistaan menettänyt Uukuniemi kuuluu tätä nykyä Parikkalan kuntaan.

Uukuniemen Papinniemi, kirkasvetiseen Pyhäjärveen kurottava maakaistale, on ortodoksisesta perspektiivistä katsottuna erityisen mielenkiintoinen. Siellä sijaitsee jo 1600-luvulla autioitunut ortodoksikylä.

Arkeologi ja filosofian tohtori Ville Laakso tarkasteli väitöstutkimuksessaan ortodoksisen kulttuuripiirin perinteitä arkeologisen aineiston perustella rautakaudelta pitkälle uudelle ajalle. Laakson tutkimuksen keskeisimpänä lähdeaineistona oli juuri Papinniemen autiokylä.

– Tämä on paikka, jossa on tapahtunut poikkeuksellisen paljon, ja paikka, jossa siitä on säilynyt meille todisteita enemmän kuin tämänkokoisessa paikassa missään muualla Suomessa, sanoo Laakso.

Paljon vielä tutkimatta

Alue on laajuudeltaan noin seitsemän hehtaarin kokoinen. Siellä on aikoinaan sijainnut kirkko kalmistoineen, pappila ja talonpoikaistiloja. Vuosisatojen takaisesta elämästä muistuttavat maisemassa enää sammaloituneet kiviröykkiöt ja romahtaneet kiviaidat. Arkeologeille Papinniemi on kuitenkin aarreaitta.

– Autiokylän alueesta on tutkittu vasta pieni osa, alle kymmenen prosenttia. Täältä löytyisi varmasti lisää mielenkiintoisia löytöjä, paljon sellaista, jota ei osata edes kuvitella.

Turun yliopisto suoritti Papinniemessä arkeologisia kaivauksia vuosina 1995–2007. Kyseessä oli poikkeuksellisen suuri tutkimushanke. Kaikki alueen löydöt ovat Kansallismuseon kokoelmissa. Näillä näkymin kaivauksille ei ole luvassa jatkoa lähitulevaisuudessa.

– Ongelmana on kaivausten rahoittaminen. Jos rahoitus järjestyy, jatkamme tutkimuksia ilman muuta, Laakso toteaa.

Asutusta Papinniemessä on ollut jo 1400-luvulla, luultavasti aikaisemminkin. Kylä kukoisti etenkin 1600-luvun alkupuoliskolla, mutta syyskesällä vuonna 1657, ruptuurisodan viiimeisissä vaiheissa, kylä autioitui. Ruotsille kuulunutta Karjalaa miehittäneet venäläisjoukot vetäytyivät ja heidän mukanaan lähti ortodoksikarjalaista väestöä laajalta alueelta.

Noin puolet Käkisalmen Karjalan ortodokseista lähti jo ennen sotaa Venäjälle, ja loput lähtivät ruptuurisodan aikoihin kertarytinällä. Kyseessä oli hyvin suuri muutos Uukuniemen kylään, sillä sinne jäi vain yksi ortodoksitalo. Muutos oli totaalinen.

Syitä Venäjälle lähtöön oli useita, ehkä ilmeisimpänä sodan uhka. Toisaalta myös verovapaudet houkuttelivat Ruotsin verotuksen kurittamaa väestöä vihreämmälle puolelle aitaa. Venäjä pyrki kasvattamaan väestöään. Lisäksi uskonnollinen epätasa-arvo luterilaisten ja ortodoksien kesken houkutteli siirtymään idemmäs. Uukuniemeläisistä noin puolet oli ortodokseja ja puolet luterilaisia 1600-luvun puolivälissä.

Tarinoiden jäljillä

On oikeastaan satumainen onnenkantamoinen, että alue päätyi laajan arkeologisen mielenkiinnon kohteeksi. Syntyjään uukuniemeläinen Olavi Ahokas tutki aluetta itsenäisesti vuosikausia. Papinniemen autiokylä tarjoaakin erinomaisen esimerkin siitä, miten paikallishistorian ja arkeologian harrastaja päätyy löytämään jotain yleiseltä kannalta mielenkiintoista ja merkittävää.

Kiinnostus alueen menneisyyttä kohtaan virisi jo Ahokkaan lapsuudessa, kun hän kuuli Papinniemeen liittyviä mielenkiintoisia tarinoita. Pojankoltiaisen kiinnostus kantoi aina aikuisiälle asti, ja Ahokas alkoi tutkia paikkaa perusteellisemmin löytääkseen konkreettisia todisteita kuulemilleen tarinoille.

Vuonna 1986 Ahokas hankki metallinilmaisimen, jotka eivät vielä tuohon aikaan olleet kovin yleisiä, saati edullisia laitteita. Tämä kuitenkin kannatti, sillä laitteen avulla Ahokas löysi rahakätkön ja kirkonkellon kielen.

Kirkonkello on kateissa vielä tänäkin päivänä, ja sitä on etsitty sukeltajien voimin Pyhäjärvestä. Innokkaiden kellonetsijöiden ei silti kannata rynnätä sankoin joukoin Papinniemeen, sillä autiokylä on Suomen lain suojaama muinaisjäännös.

Ahokkaan löytöjen ja toisen paikallisen historiasta kiinnostuneen henkilön, Uukuniemen vapaa-ajan asukkaan Ensio Fihlmanin, toimien avulla Papinniemen tutkimus nytkähti eteenpäin. Fihlman oli yhteydessä museoviranomaisiin ja tarjoutui järjestämään resursseja kaivauksia varten.

Vähitellen palaset alkoivat olla koossa, ja vuonna 1995 Museovirasto piti Uukuniemellä tiedotustilaisuuden, jossa julkistettiin siihenastiset arkeologiset löydöt.

Kaivauksiin mobilisoitiin kylältä kaikki kynnelle kykenevät, ja hankkeessa oli mukana alusta loppuun paikallisia talkookaivajia. Vapaaehtoisten panos oli merkittävä.

Alttaripetäjä ja poikkeuksellinen kalmisto

Nyt alueella kiemurtaa männynneulasten peittämä historiapolku. Polun kunnossapidosta vastaa Uukuniemen vapaa-ajan asukkaiden yhdistys Vasukkaat ry, joka järjestää alueella säännöllisesti talkoita. Yhdistys hankki historiapolulle opastetaulut ja levähdyspenkkejä, joille voi istahtaa ihailemaan edessä avautuvaa huikaisevaa järvimaisemaa.

Levähdyspenkeiltä polku jatkuu paikalle, jossa on sijainnut kirkko ja massiivinen alttaripetäjä, jota muun muassa nuottamiehet ovat käyttäneet kiintopisteenään Pyhäjärvellä liikkuessaan. Perimätieto kertoo, että mänty kasvoi ortodoksikirkon alttarin kohdalla, josta juontuu petäjän kutsumanimi.

Alttaripetäjästä on kirjallisia mainintoja mainiona uhripaikkana. Nykyään maineikkaasta petäjästä on enää hyvin vähän jäljellä, pätkä lähes maatunutta runkoa ja sammalten peittämä kanto. Niitä ei huomaisi, ellei tietäisi, mihin katsoa.

Petäjä on ollut kuuluisa ja siitä on olemassa vanhoja valokuvia. Se on ollut aikoinaan eräänlainen turistikohde ja nähtävyys. Tiedetään, että vielä 1930-luvulla vasemmiston vappumarssit päättyivät alttaripetäjän luo.

Aivan kirkon lähettyvillä on kalmisto, joka on omaleimainen paikka. Laakso kertoo, että alueella on harvinaisia hautakiviä.

– Etelä-Karjalassa on ehkä kaksi muuta ortodoksista kalmistoa, joissa on tällaisia pystyyn nostettuja, kevyesti muokattuja luonnonkiviä, joissa ei ole merkintöjä. Tosin niitä voi olla paljon enemmänkin, koska vanhoja kalmistoja on saattanut joutua myöhemmän maankäytön kohteeksi.

Vähän matkan päässä kalmistosta on sijainnut asuinrakennus, jonka asukkaat olivat mitä ilmeisimmin varakasta väkeä. Siitä kielivät paikalta tehdyt ikkunalasilöydöt. 1600-luvulla lasi oli tavattoman harvinaista ja kallista. Siitä, keitä talon asukkaat olivat, ei ole varmaa tietoa. Mahdollisesti rakennus oli pappila.

Ortodoksisuus puhuttaa

Korkealla kalliolla seisoo vakaasti valkea matkamiehen risti. Sen ovat pystyttäneet paikalle vuonna 1995 paikallinen partiolippukunta ja Uukuniemi-seura. Risti muistuttaa alueen ortodoksisesta menneisyydestä ja nykyisyydestä.

– Yksi syy, miksi opastaulut on tehty, on pyrkimys lisätä tietoa ja auttaa ihmisiä ymmärtämään, mistä on kysymys. On ollut mielenkiintoista seurata tietoisuuden leviämistä paikallisiin ja vapaa-ajan asukkaisiin. Ortodoksisuus ja Karjalan ortodoksinen historia puhuttaa täällä ja se on hyvä asia, Laakso sanoo.

Kiinnostuksesta kertovat myös Papinniemen historiapolun vieraskirjan lukuisat kävijäkommentit. Laakso vetää perinteisesti kerran vuodessa heinäkuussa Papinniemessä opaskierroksen.

Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta ja Parikkalan seurakunta järjestävät säännöllisesti polulla ekumeenisen ristisaaton. Uukuniemen kirkonkylän Akkakalliollakin on tätä nykyä tsasouna. Ortodoksit ovat palanneet Uukuniemelle.

Papinniemen historiapolku löytyy osoitteesta Papinniementie 113, Uukuniemi.

Teksti ja kuvat: Saara Kallio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 5/20.