16.1.2018

Kansainvälistä Kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.–25.1. Kahdeksan päivän rukousjaksoa vietetään tänä vuonna Herran käsi on voimallinen -teemalla.

Kristittyjen ykseyden rukousviikko on vakiinnuttanut asemansa tammikuun ekumeenisena tapahtumana. Viikon aikana kokoonnutaan ekumeenisiin jumalanpalveluksiin, kirkkovaelluksiin, konsertteihin ja tapahtumiin eri puolilla maata.

Helsingissä rukousviikon aluksi toimitetaan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa (Unioninkatu 31) yhteinen rukoushetki torstaina 18. tammikuuta klo 12. Rukoushetki toimitetaan ekumeenisesti ja sen päätteeksi ortodoksisen kirkon Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo käyttää puheenvuoron rukousviikon teemoista.

Rukousviikon tapahtumat levittäytyvät seurakunnan eri alueille

Helsingin ortodoksinen seurakunta on mukana rukousviikon aikana ekumeenisissa tapahtumissa eri puolilla seurakuntaa. Sunnuntaina 21. tammikuuta ekumeeninen rukousvaellus päättyy Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkkoon Espoon Tapiolaan ja keskiviikkona 24. tammikuuta Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelissa Helsingin Myllypurossa toimitetaan esteetön kiitosakatistos-palvelus, joka tulkataan viittomakielelle. Näkövammaisille palvelus on saatavilla pistekirjoituksella.

Viikon aikana Helsingin ekumeenisen toimikunnan aktiivit jalkautuvat eri seurakuntien diakoniaruokailuihin tutustumaan seurakuntien toimintaan. Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniaruokailu järjestetään rukousviikolla tiistaina 23. tammikuuta.

Ekumeeninen rukousviikko tarjoaa mahdollisuuden tutustua eri kristillisten yhteisöjen traditioihin.

– Kristittyjen ykseyden etsiminen on evankeliumin kehotuksen ”että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21) toteuttamista, johon ekumeeninen rukousviikko tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia. Toisinaan voi olla vaikea ymmärtää toisten rukouksen tapoja, mutta yhteen kokoontuminen antaa mahdollisuuden nähdä tapojen taakse, palavaankin kaipuuseen Kristuksen ja hänen kirkkonsa luo. Siksi on tärkeää, että me niin kirkon työntekijöinä kuin seurakuntalaisinakin olemme mukana rukousviikon tapahtumissa. Että oppisimme tuntemaan toinen toisiamme, monikulttuurisen työn pappi ja Helsingin ekumeenisen toimikunnan puheenjohtaja Teemu Toivonen kuvaa rukousviikon tavoitteita.

Tutustu Ekumeenisen rukousviikon tapahtumiin, joissa seurakunta on mukana tapahtumakalenterissa valitsemalla tapahtumamuodoksi Ekumeeninen rukousviikko.


Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko täyttää tammikuussa 2018 satakymmenen vuotta. Tämän pitkän perinteen katsotaan alkaneen Yhdysvalloista. Episkopaalinen pappi Paul Wattson ehdotti rukousviikon sijoittamista ajanjaksoon 18.–25. tammikuuta. Kahdeksan päivän rukousoktaavia vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1908.

Suomessa rukousviikkoa on vietetty 1950-luvulta alkaen, mutta säännöllisen viettämisen katsotaan alkaneen vuodesta 1964, jolloin Helsingin Vanhankirkon seurakunnassa järjestettiin rukousviikon tilaisuus. 

Lisätietoja rukousviikosta voi lukea Suomen Ekumeenisen Neuvoston verkkosivuilta.

Kategoriat Ajankohtaista