Iloa ja avoimuutta

Helsingin hiippakunnan metropoliitta Ambrosius jää eläkkeelle tammikuun ensimmäisenä päivänä palveltuaan kirkkoa piispana 29 vuotta, joista 16 Helsingin hiippakunnassa.

– En koe jääväni eläkkeelle, vaan tehtävät vaihtuvat.

Tehtävien vaihto ei merkitse piispalle paluuta vanhaan. Ennen kirkollista uraansa metropoliitta Ambrosius, tuolloin Risto Jääskeläinen, työskenteli ja opetti yliopistossa. Mutta tutkijan lailla piispa aikoo eläkkeellä lukea paljon ja paneutua ortodoksisiin teologeihin, varsinkin mystikoihin, ja kirjoittaa kirjoja.

– Haluan tulkita kirkkomme henkistä ja hengellistä traditiota tämän päivän ihmisille.

Lisäksi piispa aikoo pitää luentoja ja järjestää seminaareja. Kulttuurikeskus Sofian säätiön puheenjohtajana hän haluaa vilkastuttaa Sofian kulttuuritoimintaa nykyisestään. Luvassa on muun muassa erilaisia kursseja, kuten hiljentymis- ja mietiskelytapahtumia.

Ensirakkaus kirkkoon säilynyt

Kansanvalistus, kasvatus, ja ylipäänsä avoimuus ja vuorovaikutus muiden kanssa, ovat lähellä metropoliitan sydäntä. Hänet tunnetaan laajasta ystävä- ja tuttavapiiristä. Ovet ovat auki joka suuntaan.

– Puffaan mielelläni ortodoksista kirkkoa.

Tämä pr-työ perustuu vuosikymmenten takaiseen elämykseen. Evankelisluterilainen pappi liittyi vuonna 1975 ortodoksiseen kirkkoon palattuaan kotimaahan monivuotisen opiskelunsa jälkeen.

– Ensirakkauden iloa on säilynyt tähän päivään saakka. Se on ollut minulle yllätys.

Varsinkin liturgiaa toimittaessaan, hän kertoo hetkittäin unohtavansa, onko maassa vai taivaassa.

– Siinä näkymätön maailma on niin läsnä.

Monet ovat nähneet hänen ilonsa. Valoisuus on vetänyt puoleensa ihmisiä eri uskontokunnista ja tunnustuksista.

Etsijöille iloa 
ihmisten kielellä

Metropoliitta Ambrosius on koko kirkollisen palveluksensa ajan korostanut ekumeenista työtä ja sitä, että kirkon kannattaa suuntautua ulospäin.

– Ortodoksiseen kirkkoon kanavoituu paljon enemmän etsintää kuin älytään. Ihmisiä kiinnostaa ortodoksinen hengellisyys, mystiikka ja kirkkotaide. Meidän täytyy tuntea oma traditiomme ja tulkita ihmisille ihmisten kielellä valoisaa elämännäkemystämme.

Pienen vähemmistökulttuurin on metropoliitan mukaan tärkeää tuoda osansa suomalaiseen kulttuuriin. Hän kiittää arkkipiispa Paavalia, Johannesta ja Leoa monipuolisesta yhteiskunnallisesta osallistumisesta.

– Heidän ansiostaan hengellisellä puolella ortodoksisuus on Suomessa ollut merkittävää.

Ortodoksinen kirkko näkyy ja vaikuttaa Suomessa. Metropoliitta näkee ekumeenisen vuorovaikutuksen tulosta muun muassa luterilaisessa kirkossa, jota hän kiittää avoimesta asenteesta ortodoksisuutta kohtaan ja mutkattomasta kanssakäymisestä.

Pääsiäisestä on tullut television ansiosta suomalaisen kristillisyyden juhla yhdessä sukupolvessa. Pääsiäisyön jumalanpalvelus näkyy jokaisessa olohuoneessa.

– Luterilainen piispa on sanonut, että pääsiäisestä on tullut se tärkein juhla.

Metropoliitta muistaa nuoruudestaan, miten luterilaisuudessa piinaavaa pitkääperjantaita pidettiin tärkeimpänä päivänä. Lapset eivät saaneet leikkiä tai kyläillä.

– Ei meidän tarvitse puhua paljon synnistä. Ihmisillä on riittävästi vaivoja ja henkistä kärsimystä. Paljon enemmän kirkon työntekijöillä olisi tarvetta puhua evankeliumin ilosta.

Kirkosta tullut mukaanottavampi

Myös ortodoksinen kirkko ja seurakuntaelämä ovat muuttuneet metropoliitan kirkollisen uran aikana. Seurakuntien toiminta on aktiivisempaa ja monipuolisempaa.

– Liturginen elämä on noussut kukoistukseen. Ihmiset käyvät liturgioissa, ja ehtoollisenvietosta on tullut seurakunnallisen elämän keskus.
Piispa näkee, että kirkon elämästä on tullut ihmisille läheisempää, mukaanottavampaa: Kielenkäyttö ja ilmaukset ovat muuttuneet. Kieli on arkisuomea, ja palveluksissa rukoillaan veljien ja sisarten sekä kaikkien kristittyjen puolesta, muistetaan pyhiä isiä ja äitejä. Ei pelkästään veljiä, oikeauskoisia tai isiä.

Kirkkokansa laulaa enemmän, ja naisille on annettu tehtäviä kanttoreina ja lukijoina.

– Nyt ortodoksisissa kirkoissa puhutaan jopa myös diakonissan viran elvyttämisestä.

Seurakuntalaiset 
käytännön töihin

Monet seurakunnat ovat pieniä ja kotoisia. Pienuudessa piispa näkee silti myös sisäänpäinlämpiävyyttä, jos tilaisuuksiin osallistuvat aina samat ihmiset.

– On hyvä, että on uskollisia. Mutta joistakin seurakunnista on vaarassa tulla papin ja kanttorin pienelle piirille pyörittämiä ohjelmatoimistoja.

Piispa kehottaa työntekijöitä muuttumaan toiminnan järjestäjistä seurakuntalaisten toiminnan mahdollistajiksi. Seurakuntalaisille olisi piispan mielestä tärkeää antaa enemmän vastuuta. Esimerkkeinä erinomaisesta omatoimisuudesta hän mainitsee Nummelan, Klaukkalan ja Porin, joilla ei ole omaa pappia.

– Suomalainenhan ei tarjoudu. Hänet pitää löytää. Jokaisen papin tai muun työntekijän pitäisi olla vapaaehtoistyönkoordinaattori: opastaja, neuvonantaja ja kannustaja.

Tämä edellyttäisi piispan mielestä, että esimerkiksi papin asemesta tiistaiseuraa tai raamattupiiriä johtaisi valistunut maallikko. Koulutetut vapaaehtoiset voisivat käydä tervehtimässä sairaita ja vanhuksia. Seurakuntalaiset voisivat järjestää tarjoiluja. Näiden töiden organisointia hoitaisi osittain seurakunnan työntekijä.

– Ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus osallistua toimintaan ja näin sitoutua seurakuntaan.

Ujostelu pois

Myös seurakunnan passiivisen enemmistön mukaan saamisesta piispalla on sanottavaa. Hän kehottaa työntekijöitä ottamaan reippaammin yhteyttä seurakuntalaisiin.

– On turhaa ujostelua. Sen sijaan, että esimerkiksi seurakuntalaiselle lähetettävässä merkkipäiväkirjeessä pyydetään haluttaessa ottamaan yhteyttä kirkkoherran tervehdyskäyntiä varten, pitää kysyä, milloin haluatte papin käyvän luonanne.

– Kirjeensaaja voi aina kieltäytyä, mutta useimmat saattaisivat ilahtua, että ainakin seurakunnasta yritettiin ottaa yhteyttä.

Seurakuntalaisille hengellisellä paimenella on viesti.

– Käykää kirkossa ja pussatkaa ikoneja.

Sofian kappalaiseksi

Eläkkeelle jäätyään piispa aikoo pysyä nykyisillä sijoillaan Itä-Helsingin Kallvikinniemessä.

– En lähde Sofiasta muualle kuin taivaaseen.

Papillinen tehtävä jatkuu. Pyhän Viisauden kappelissa toimitetaan arkisin aamu- ja ehtoopalvelus, lauantaisin liturgia.

– Minusta tulee Sofian kappalainen.

Teksti: Anne Kärkkäinen Kuva: Saara Kallio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 8/17. Lue lehti: https://www.lukusali.fi/index.html?p=Ortodoksiviesti&i=67d6cd80-dbe0-11e7-b8f2-00155d64030a