Juhlavuonna seurakunnalla on ollut käytössä virallisen tunnuksen rinnalla 190-vuotisjuhlavuoden tunnus.

30.12.2017

Helsingin ortodoksisen seurakunnan 190-vuotisjuhlavuosi on päättymäisillään. 190-vuotisen historiansa aikana seurakunnasta on kasvanut monimuotoinen yhteisö, joka on tarjonnut hengellisen kodin sen monikulttuuriselle jäsenistölle. Tänään seurakunta käsittää Suomen suurimpana ortodoksisena seurakuntana lähes kolmanneksen koko kirkon väestöstä.

190-vuotisjuhlavuosi on koonnut seurakunnan yhteen. Se on ollut myös seurakunnan temppelien ja kuorojen juhlaa. Juhlavuonna seurakunnan tapahtumissa on kiertänyt myös Muistot talteen -valokuvanäyttely, joka on osa seurakunnan juhlavuonna aloitettua seurakunnan perinteen ja historian tallennusprojektia.

Yhteinen juhlavuosi on muistuttanut meitä myös menneiden sukupolvien panoksesta yhteisömme hyväksi. Juhlavuoden päättyessä luomme vielä katseen niin juhlavuoden tapahtumiin kuin tulevaisuuteen.

Juhlakausi käynnistyi kesäkuussa helluntaiviikonloppuna Pyhän Kolminaisuuden kirkon temppelijuhlana ja huipentui 190-vuotispääjuhlaviikonloppuun elokuun lopussa. Pääjuhlaviikonlopun videokooste kokosi seurakunnan elokuun 190-vuotisjuhlaviikonlopun tapahtumat Pyhän Kolminaisuuden kirkon juhlaliturgiasta Uspenskin katedraalin juhlaliturgiaan ja pääjuhlaan.

Kesän ja syksyn aikana juhlittiin niin seurakunnan pyhäkköjä kuin kuoroja. Juhlavuonna juhlittiin myös useiden kirkkojen pyöreitä vuosikymmeniä osana juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Heinäkuussa vietettiin Kaunisniemen leirikeskuksen kirkon 40-vuotisjuhlapraasniekkaa.

Elokuun alussa Pyhä laulu – Sacred Song -kuorotapahtumassa konsertoivat lapset ja nuoret. Elokuussa vietettiin myös Uspenskin katedraalin kryptan juhlapraasniekkaa. Seurakunnan oman pyhän Aleksander Hotovitskin kuolemasta tuli tällöin kuluneeksi 80 vuotta.

Syyskuussa vietettiin Tikkurilan kirkon 20-vuotisjuhlaa, joka toi muistutuksen seurakunnan jumalanpalveluselämän ja toiminnan laajenemisesta uusien toimintakeskusten myötä Helsingin ulkopuolelle 1990-luvun lopulle tultaessa.

Lokakuussa Uspenskin Katedraalikuoro täytti 150 vuotta, seurakunnan eteläisimmässä pyhäkössä Hangon kirkossa järjestettiin juhlavuoden Ekumenia arjen työkaluna -seminaari ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoro konsertoi kuoron 190-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lokakuussa myös seurakunnan diakoniatoimi esittäytyi osana juhlavuoden ohjelmistoa.

Marraskuussa juhlittiin Klaukkalassa 20-vuotiasta kirkkoa, juhlivan seurakunnan kasvatustoimi esittäytyi avoimien ovien päivänä ja Uspenskin katedraalissa kuultiin ainutlaatuinen konsertti ortodoksisten ja luterilaisten kanttorikuorojen yhdistäessä äänensä suurkuoroksi.

Joulukuussa juhlavuosi tiivistyi satavuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä toimitettuun juhlaliturgiaan ja kiitosrukouspalvelukseen. Historiallisen päivän tunnelmat taltioitiin myös juhlapäivän videokoosteeseen.

Joulukuussa avattiin myös Kansallisarkiston Suomen itsenäistysmiskehitystä kuvaavan Pro Finlandia -näyttelysarjan viimeinen osa, jossa seurakunta on mukana omalla näyttelyosuudellaan. Näyttely kytkeytyy Suomen satavuotisjuhlavuoden lisäksi myös tänä vuonna vietettyyn seurakunnan 190-vuotisjuhlavuoteen sekä ensi vuonna vietettävään Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlaan.

Seurakunnan juhlavuoden päättyessä on aika osoittaa kiitollisuutta menneille sukupolville ja luoda katseet tulevaan.

”Kunnioitamme omaa historiaamme toisaalta tuntemalla sitä ja toisaalta toimimalla historiamme pohjalta juuri tässä ajassa luoden uuttaa historiaa. Voimme olla monella tapaa kiitollisia aiempien sukupolvien työstä seurakunnan hyväksi”, kirkkoherra Markku Salminen kirjoittaa tervehdyksessään juhlavuoden päättyessä.

Lue kirkkoherra Markku Salmisen tervehdys kokonaisuudessaan juhlavuoden päättyessä.