Uspenskin katedraalin kryptakappeli on omistettu seurakunnan omalle pyhälle Aleksander Hotovitskille, jonka kuolemasta tuli vuonna 2017 kuluneeksi 80 vuotta. Juhlavuoden liturgian jälkeen kirkkokansa siirtyi ristisaatossa Pohjoisrantaan, jossa toimitettiin vedenpyhitys.

26.6.2018

Kesällä vietetään monien seurakunnan pyhäkköjen temppelijuhlaa eli praasniekkaa. Kesän kynnyksellä toukokuussa on vietetty jo niin Tikkurilan kirkon, Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuin Lohjan Metsolan tsasounan praasniekkoja. Seurakunnan alueella praasniekkoja vietetään keväästä aina joulukuun loppupuolelle saakka. Valtaosaa seurakunnan alueen pyhäkköjä juhlistetaan kuitenkin heinä-elokuussa.

Kesän praasniekkakaudella useat seurakunnan pyhäköt viettävät merkkivuottaan.

Heinäkuussa juhlitaan Järvenpään kirkkoa, Hangon kirkkoa, Lapinlahden hautausmaan 60 vuotta täyttävää kirkkoa sekä Kaunisniemen leirikeskuksen kirkkoa.

Elokuun alussa juhlitaan Porvoon kirkkoa ja vietetään Espoon Tapiolan kirkon 20-vuotisjuhlapraasniekkaa. Elokuun puolivälissä Uspenskin katedraalin juhlavuosi huipentuu katedraalin juhlaviikkoon, joka kutsuu juhlistamaan 150-vuotiasta seurakunnan ja koko kirkon pääpyhäkköä. Katedraalin juhlavuosi päättyy seurakunnan omalle pyhälle Aleksander Hotovitskille omistetun kryptakappelin praasniekkaan. Kesäkaudella juhlitaan vielä seurakunnan Myllypuron kappelia elokuun lopussa.

Praasniekka on seurakunnan yhteinen juhla

Praasniekalla tarkoitetaan pyhäkön nimikkojuhlaa. Jokainen kirkko tai rukoushuone on pyhitetty tietylle kirkkovuodessa muistettavalle pyhälle tai kirkolliselle juhlalle. Kesäkuukausina seurakunnan alueen praasniekat tarjoavat mahdollisuuden tutustua laajan seurakunnan eri alueisiin ja yhteisöihin, sillä pyhäkön nimikkojuhla on myös koko seurakunnan yhteinen juhla.

Temppelijuhla alkaa yleensä juhlapäivän aattona toimitettavalla ehtoopalveluksella tai vigilialla. Joidenkin praasniekkojen yhteydessä toimitetaan myös vainajien muistopalvelus hautausmaalla.

Varsinaiselle juhlapäivälle on ominaista liturgian yhteydessä toimitettava kiitosrukouspalvelus –, jossa muistetaan kirkon rakentajia, työntekijöitä ja seurakuntalaisia – sekä ristisaatto ja vedenpyhitys. Palveluksen jälkeen järjestetään perinteisesti yhteinen juhla.

Kesän praasniekkakalenteriin voit tutustua tapahtuma- ja toimintakalenterissa valitsemalla heinä- ja elokuun kalenterinäkymässä tapahtumamuodoksi praasniekka. Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan voit tutustua tästä

Kuva: Miro Järnefelt

Kategoriat Ajankohtaista