Koko Suomen ortodoksisen kirkon pää arkkipiispa Leo on nyt myös Helsingin hiippakunnan metropoliitta.

9.2.2018

Arkkipiispa Leo uskoo, että moni lähtisi mukaan kirkon toimintaan, jos pyydettäisiin henkilökohtaisesti.

– Jos sanottaisiin, että tarvitsemme juuri sinua. Erilaisten ihmisten lahjat olisivat seurakunnalle rikkaus. Monenlaisista, eri tavalla lahjakkaista ja erilaisia kulttuureja edustavista ihmisistä muodostuisi kokonaisuus yhteiseksi hyväksi.

Kutsujana ei arkkipiispan mukaan pitäisi olla vain seurakuntien työntekijät, vaan hihasta voisivat nykiä muutkin, kuten kirkkokuorolaiset, isännöitsijät, kirkon luottamustehtävissä toimivat, tiistaiseuralaiset tai nuorisotyössä ahertavat.

– Jokainen sieltä etsimään soveltuvia aktiivisia ihmisiä, hän kehottaa.

Arkkipiispa kertoo, että eräässä hänen aikaisemmassa seurakunnassaan muuan säännöllinen kirkossakävijä meni aina tervehtimään uutta kirkkotulokasta, kutsui teelle ja veti hänet näin mukaan toimintaan.

Jatkuva ehtoollisyhteys tärkeää

Arkkipiispa korostaa säännöllisen kirkossa käymisen merkitystä.

– Yhteys kirkkoon ei saisi millään tavalla katketa. Sen pitäisi jatkua.

Hän kertoo, että ennen vanhaan virka- eli papintodistukseen merkittiin ehtoollisella käynnit. Se tarkoitti arkkipiispan mukaan sen toteamista, oliko ihminen oikeasti kirkon jäsen vai ei.

– Haluaisin alleviivata jatkuvaa sakramenttiyhteyttä. Se tarkoittaa ehtoollisyhteyttä, katumuksen sakramenttia, läsnäoloa jumalanpalveluselämässä ja hengellisessä elämässä.

– Joku voi ajatella, että hän elää hengellistä elämää kodissa ja työssä, mutta elää sitä kirkon ulkopuolella. Pitää elää kirkon sisällä ja kirkon näkyvässäkin yhteydessä. Muuten ihminen jää yksinäiseksi ja pikkuhiljaa ajautuu kauemmaksi ja kauemmaksi.

Tilapäiset ilmiöt eivät vaikuta

Arkkipiispa näkee, että Suomessa tulee ja menee erilaisia ilmiöitä, ja osa niistä säteilee muun muassa luterilaisesta kirkosta ortodoksiseen kirkkoon jonkin verran.

– Toivon, että tilapäiset ilmiöt eivät vaikuttaisi meillä, eivätkä ne kaikki suuresti vaikutakaan.

Esimerkiksi hän mainitsee ajattelun, jossa eri kirkkoihin kuuluvat vanhemmat antavat lastensa ratkaista joskus myöhemmin, kuuluvatko nämä kirkkoon.

– Kyllähän vanhemmat ovat sitä varten, että he kasvattavat lapsiaan, antavat jonkin arvopohjan ja monenlaisia valmiuksia. Eihän lapsia voi jättää yksin tekemään arvojaan ja valitsemaan niistä.

Hän toteaa myös, ettei kirkossamme ole noussut keskustelua sellaisista aiheista, jotka ovat puhuttaneet luterilaista kirkkoa. Näitä on ollut muun muassa samaa sukupuolta olevien avioliittokysymys.

– Toivoisin, että me voisimme elää rauhassa ja keskinäisessä rakkaudessa, hyvässä tahdossa ja yhteisymmärryksessä asioidemme kanssa. Ja että olisimme tietoisia omasta historiastamme, juuristamme ja syvistä arvoistamme alkukirkon arvoista lähtien.

Arvojen siirtämisestä arkkipiispalla on käytännön ehdotus. Hän sanoo odottavansa, että papisto pitäisi jumalanpalveluksissa hyviä opetuspuheita ja että seurakuntalaiset ottaisivat niistä varteensa.

– Toivoisin, että kodeissa kirkon jälkeen käytäisiin läpi, mitä kirkossa kuultiin ja pohdittaisiin, mitä puheesta opittiin.

Kevyempään hallintoon

Kirkossa on meneillään pitkään valmisteltu hallinnonmuutos. Tavoitteena on keventää seurakuntien hallintoa, siirtää resursseja enemmän varsinaiseen kirkon työhön, kuten jumalanpalveluselämään, pastoraaliseen työhön ja diakoniaan.

– Ei luulisi hallinnon olevan tavalliselle seurakuntalaiselle tärkeintä, vaan palvelut.

Jotta hallinnon kevennys onnistuisi, arkkipiispan mukaan on tutkittava seurakuntarakennetta, seurakuntien lukumäärää ja organisointia ja koko kirkossa hiippakuntia ja hiippakuntarajoja.

Karjalan hiippakunnan hallinto on jo näin käyty läpi. Siellä arkkipiispan mukaan on tavoitteena, että yhdeksän seurakunnan lukumäärä pienenisi ratkaisevasti.

– Tulisi lukuisia hallinnollisesti keveitä mutta todellisen seurakunnallisen työn kannalta täysipainoisia paikallisia yhteisöjä.
Helsingin hiippakunnalle suunniteltu muutos merkitsee arkkipiispan mukaan sitä, että seurakunnat ryhtyvät tänä vuonna pohtimaan hänen johdollaan mahdollisia yhdistymistarpeita. Seurakunnista selvitetään taloudellinen kantokyky nyt ja lähitulevaisuudessa.

– Pitää katsoa kokonaisvaltaisesti ja etsiä seurakunnille järkevä koko. Kunhan kartoitus aloitetaan, nähdään yhdessä, mitä mahdollisuuksia tulee vastaan. Sen jälkeen teen mahdollisesti ehdotukseni jatkotoimia varten.

Valmiutta keskusteluun

Arkkipiispa ymmärtää, että muutokset herättävät paljon kysymyksiä, epävarmuutta ja muutosvastarintaakin. Hän tietää, että monille seurakuntalaisille on tärkeää, että tuntee kuuluvansa tiettyyn seurakuntaan.

Hän vertaa seurakuntien muutostilannetta kuntien yhdistämisiin.

– Eiväthän paikannimet ole poistuneet. Ihminen voi sanoa edelleen olevansa vanhasta paikasta, vaikka asuukin uudessa laajemmassa kunnassa.

Arkkipiispa halua rauhoitella ihmisiä, mutta kaipaa keskustelijoilta valmiutta pohtia erilaisia vaihtoehtoja turvatun tulevaisuuden hyväksi.

– Olen nähnyt Kuopion hiippakunnan seurakunnissa, että vaikka muutos on tuntunut vaikealta, tosiasiat ovat paljastuneet. Realismi voittaa.

Ilona ihmisten kohtaaminen

Helsingin hiippakunnan seurakuntalaisille korkea-arvoinen piispa ja kirkon johtaja näkyy hieman enemmän kuin tähän saakka. Vaikka on arkkipiispan voinut tavata Helsingistä aiemminkin, sillä hän hoiti pääkaupungista käsin Helsingin metropoliittakuntaa yli viiden vuoden ajan vuosina 1996–2001.

Helsingissä piispa iloitsee mahdollisuudesta osallistua diakoniaruokailuun, joka järjestetään Liisankadun seurakuntasalissa. Hän kävi siellä hyvin säännöllisesti, kun oli edellisen kerran Helsingin piispana.

– Pyrin olemaan mukana, jos vain olen paikkakunnalla.

Arkkipiispa Leo pitää diakoniaruokailusta siksi, että hän saa kohdata monenlaisia ihmisiä erilaisine kohtaloineen: luterilaisia, ortodokseja, nuoria, vanhoja, naisia, miehiä, täällä syntyneitä ja muualta tulleita, kaikenlaisia ammattilaisia ja myös työttömyyden eläneitä.

Lisäksi piispa aikoo kiertää mahdollisuuksiensa mukaan Helsingin hiippakunnan eri seurakuntien praasniekoissa.

Teksti: Anne Kärkkäinen Kuva: Miro Järnefelt

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 1/18. Lue lehti: https://www.lukusali.fi/index.html?p=Ortodoksiviesti&i=12787af4-0a44-11e8-8093-00155d64030a&hpage=null

Kategoriat Ortodoksiviesti
Jaa juttu