Vuosikertomuksen kannessa on kirkkomme eteläisimmän pyhäkön juhlaristisaatto. Hangossa vietettiin Pyhien apostolienvertaisten Magdalan Marian ja Vladimir Kiovalaisen kirkon 130-vuotisjuhlaa. Temppelijuhlaan kuuluu ristisaatto merenrantaan. Teksti ja kuva: Vlada Wahlsten
Helsingin ortodoksisen seurakunnan vuosikertomus 2025 antaa hyvän kokonaiskuvan maantieteellisesti laajan ja monimuotoisen seurakunnan toiminnasta. Valtuusto hyväksyi pienin korjauksin vuosikertomuksen tilinpäätöskokouksessaan 28. toukokuuta.
Vuosikertomus sai valtuutetuilta kiitosta seurakuntamme toiminnan kuvaamisesta. Valtuuston päätöksen mukaisesti vuosikertomus on julkaistu seurakunnan internetsivuilla ja seurakunnan pyhäkköihin ja toimintapisteisiin toimitetaan vuosikertomuksesta selailukappale.
Vuoden 2025 vuosikertomus on yli 80-sivuinen tietopaketti seurakunnan toiminnasta. Kertomuksessa esitellään kaikki seurakunnan alueet Hangosta Heinolaan saakka ja pyhäköt Uspenskin katedraalista Kausalan tsasounaan sekä toimintamuodot aina diakoniasta kasvatukseen ja kiinteistötoimeen saakka.
Vuosikertomuksen tervehdyksessä seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen kuvaa päälinjoja, joista tärkeimpänä seurakunnan jäsenmäärän kasvaminen.
”Vuoden 2025 toiminnassa oli ilahduttavaa katekumeenien suuri määrä. Seurakuntamme jäsenmäärä lähti nousuun ensimmäistä kertaa vuosiin ja kirkkoon liittyneiden määrä ylitti selvästi kirkosta eronneiden määrän, siitäkin huolimatta, että alhaisesta syntyvyydestä johtuen kasteiden määrä on edelleen matala ja hautauksien määrä sen sijaan on korkealla, Jäsenmäärän kasvaminen on edellyttänyt seurakunnassa saumatonta yhteistyötä ja panostusta katekumeenityöhön, kasvatukseen ja sielunhoitoon.
Vuoteen kuului myös surua ja uusia alkuja. Hämeenlinnan alueen pitkäaikainen pappi rovasti Aki Leskinen siirtyi ajasta ikuisuuteen heinäkuussa 2025. Seurakuntatyöhön valittiin vuoden lopulla uusi pappi, diakoni Federico Mata.”
Vuosikertomus antaa hyvän läpileikkauden vuoden 2025 päätapahtumista. Myös kirkkoherra Markku Salminen nostaa esipuheessaan esillle muun muassa valtuustovaalit.
”Vuonna 2025 pidettiin seurakunnanvaltuuston vaalit. Vaalialuejako oli uusi: noudatettiin vaalilautakunnan valmistelusta poikkeavaa vaalialuejakoa, jossa Hyvinkää siirtyi uuteen vaalipiiriin. Uudessa vaalialuejaossa myös kultakin alueelta valittavien valtuutettujen määrä muuttui: Hämeenlinna ja Lahti sekä Länsi-Uusimaa menettivät kukin toisen valtuustopaikoistaan. Sen sijaan Itä- ja Keski-Uusimaa sekä Helsinki saivat lisää valtuustopaikkoja. Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 jääkin historiaan erityisesti poikkeuksellisten valtuustovaalien vuotena.”
Vuosikertomuksen liitteenä on tänäkin vuonna Helsingin hiippakunnan nuorisovaltuuston vuosikertomus.
Vuosikertomus päättyi perinteiseen tapaan vuoden 2025 pääsiäistervehdykseen. Vuonna 2025 seurakunnan pääsiäistervehdyksessä oli Uspenskin katedraalin Kristuksen ylösnousemuksen ikoni.

Tutustu seurakunnan vuosikertomukseen 2025


