Kirkkoon liittymistä harkitsevan ensimmäinen askel on tutustua oman alueensa kirkkoon ja keskustella asiasta papin kanssa. Lähimmän kirkon ja siellä toimitettavien jumalanpalvelusten tiedot löytyvät seurakuntamme jumalanpalveluskalenterista

 

Katekumeenikurssit

Kirkkoon liittymistä harkitsevalle järjestetään seurakunnassa katekumeeniopetusta. Kerhot kokoontuvat pääsääntöisesti syksystä kevääseen. Suurin osa katekumeeneista liittyy kirkkoon viikkoa ennen pääsiäistä. Kirkkoon voi liittyä kuitenkin myös toisena ajankohtana ja asiasta voi sopia alueen papin kanssa. Katekumeeniopetukseen voi myös liittyä mukaan kesken kauden.

 

Mitä katekumeenikurssi sisältää?

Ortodoksiseen kirkkoon liittämistä edeltää niin kutsuttu katekumeeniaika. Silloin jäsenyyttä harkitseva tutustuu kirkkoon, perehtyy sen oppiin ja liturgiseen elämään ja tekee lopulta päätöksen liittymisestä. Aikaisemmin kasteen saaneet liitetään kirkkoon mirhavoitelun kautta. Muutoin kirkkoon liittyminen tapahtuu kasteen ja mirhavoitelun sakramenttien välityksellä.

Opetus tarjoaa katekumeeneille sekä tiedolliset että kokemukselliset valmiudet liittymispäätöksen tekemiseen. Opetuksessa tutustutaan aktiivisesti ortodoksiseen jumalanpalveluselämään ja perehdytään esimerkiksi ortodoksiseen ihmiskuvaan, sakramenttiopetukseen ja dogmatiikkaan.

Katekumeenivaiheen tukena ovat pappi ja muut katekumeenit sekä paikallinen jumalanpalvelusyhteisö.

 

 

Helsinki

Katekumeenien infotilaisuus  1.9.

Syksyn katekumeenikurssin infotilaisuus järjestetään Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 1.9.  noin klo 12 alkaen. Kaikki toivotetaan tervetulleiksi osallistumaan myös liturgiaan, joka alkaa klo 10 (ehtoolliseen voivat osallistua vain ortodoksisen kirkon jäsenet).
Infotilaisuuden jälkeen on mahdollista ilmoittautua kurssille, ja sopia henkilökohtaisesta keskustelusta papin kanssa.
Kurssilla opetusta on kaksi kertaa kuukaudessa keskiviikkoisin kotikirkossa (Liisankatu 29, 4. krs) ehtoopalveluksen jälkeen. Lisäksi kerran kuukaudessa katekumeenit kokoontuvat Uspenskiin liturgian jälkeen ns. sunnuntaikeskusteluun. Tarkempi aikataulu julkaistaan infotilaisuudessa. Kurssi alkaa syyskuussa ja päättyy joulukuussa 2024. Uusi kurssi alkaa jälleen tammikuussa 2025.
Katekumeenikurssille osallistuvia kehotetaan myös omatoimisesti osallistumaan jumalanpalveluksiin niin usein kuin mahdollista. Jumalanpalvelukset muodostavat ortodoksisen uskon ja elämän ytimen.

 

Lisätietoja katekumeenikurssista Helsingissä antavat:

·      rovasti Teo Merras, puh. 040 540 3200, sähköp. teo.merras@ort.fi

·      Pastori Kimmo Kallinen, puh. 040 707 9609, sähköp. kimmo.kallinen@ort.fi

·      Pastori Sergei Petsalo, puh. 040 620 5944, sähköp. sergei.petsalo@ort.fi

 

Espoo

Katekumeeniopetusta järjestetään Tapiolassa Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkolla.

Lisätietoja: isä Petri Korhonen Petri.korhonen@ort.fi, 0504096267.

 

Vantaa

Vantaalla Tikkurilan ortodoksisella kirkolla aloittaa syyskuussa kirkkoon liittymistä harkitseville ja ortodoksisuudesta kiinnostuneille suunnattu katekumeenikerho.

Opettajana isä Mikael Sundkvist. Ilmoittautuminen: mikael.sundkvist@ort.fi tai 050 3509 356.

 

Järvenpää ja Porvoo

Järvenpäässä ja Porvoossa Ortodoksia- ja katekumeenikerho kokoontuu isä Andrei Verikovin johdolla.

Kerho on tarkoitettu kaikille ortodoksisuudesta kiinnostuneille, kirkkoon liittymistä harkitseville ja kirkon jäsenille, jotka haluavat syventää tietoaan ortodoksisuudesta.

Lisätietoja saa isä Andreilta p. 040 923 1215; sähköposti: andrei.verikov@ort.fi

 

Länsi-Uusimaa

Lisätietoa Länsi-Uudenmaan alueen pappi isä Kalevi Kasala, p. 040 5252 868, kalevi.kasala@ort.fi

 

Hämeenlinna

Lisätietoa Hämeenlinnan alueen pappi Aki Leskinen, p. 050 321 0035, aki.leskinen@ort.fi

 

Lahti

Lahdessa Ortodoksia- ja katekumeenikerho kokoontuu isä Jonas Bergenstadin johdolla Lahden kirkossa (Harjukatu 5, 15110 Lahti).

Kerho on tarkoitettu kaikille ortodoksisuudesta kiinnostuneille, kirkkoon liittymistä harkitseville ja kirkon jäsenille, jotka haluavat syventää tietoaan ortodoksisuudesta.

Lisätietoja saa isä Jonas Bergenstadilta p. 0400 330 484; sähköposti: jonas.bergenstad@ort.fi

 

Pyhäkkösivut: 

Uspenskin katedraali, Helsinki

Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappeli, Myllypuro

Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko, Tapiola

Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko, Tikkurila:

Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkko, Järvenpää

Kristuksen kirkastumisen kirkko, Porvoo

Karjalan valistajien kirkko, Lohja

Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Lahti

Jumalanäidin Tihvinälaisen ikonin kirkko Hämeenlinna

 

Lisätietoja:

 

Kirjallisuusluettelo

Tutustu valikoimaan ortodoksista kirjallisuutta