Kolttasaamelaisuus ja ortodoksisuus kulkevat käsi kädessä

Nimi: Piia Gauriloff

Ikä: 38 v.
Asuu: Helsinki
Perhe: lapset Uljaana 8 vuotta ja Saveli 10 vuotta, avomies Lasse
Ammatti: valvoo junaliikennettä
Harrastukset: koltan kielen ja kulttuurin opiskelu, käsityöt ja Lapin matkailu

”Vietin lapsuuteni Sevettijärvellä ja sen jälkeen olen asunut töiden ja opiskelujen merkeissä pitkin poikin Suomea. Nyt olen asunut Etelä-Suomessa viitisentoista vuotta.

Sevettijärvellä asuessani meidän sukupolvellemme ei puhuttu koltan kieltä, sillä vanhempiemme sukupolvi oli elänyt tehokasta suomalaistamisen aikaa. Siinä oli varmaankin takana ajatus, että pääsisimme elämässämme helpommalla, kun opettelisimme valtakielen ja oppisimme vain yhden kielen kunnolla. Jäimme vähän sellaiseksi välisukupolveksi.

Kuulin kuitenkin, kun isäni, joka oli kolttasaamelainen, puhui kolttaa. Se jäi johonkin muistilokeroon ja minulle jäi kaipuu kieleen. Aloitin koltansaamen kielen ja kulttuurin opinnot saamelaisalueen koulutuskeskuksessa vuosi sitten elokuussa. Nyt opiskelu on mahdollista, sillä voin opiskella koltansaamea kotoa käsin virtuaalikurssilla.

Siitä on hyötyä, että olen pienenä kuullut kieltä. Esimerkiksi sanojen ääntäminen on helpompaa. Koltassa on paljon omia kirjaimia ja suhu-äänteitä, ja muistijälki on niitäkin opetellessa eduksi.

Minulla on kaksi lasta, Uljaana ja Saveli. Ne ovat kolttasaamelaisia nimiä. Lapset eivät ole niin hanakoita opiskelemaan kolttaa, mutta sitten, kun opin kielioppia paremmin, yritän kääntää kieltä heillekin.

Helsingissä on aktiivinen citysaamelaisten yhdistys. Olen käynyt yhdistyksen tapahtumissa ja käsityökursseilla. Minulla on kolttasaamelaisten perinnevyö, jonka olen itse räveltänyt. Se oli ensimmäinen helmityöharjoitelmani. Vöitä käytetään ennemminkin juhla-asusteina. Minulla on Uljaanalle vyö työn alla. Ehkä teen Uljaanalle kolttasaamelaisen puvun itsenäisyyspäivän tansseihin. Siihen on onneksi vielä pari vuotta aikaa!

Vanhempani ovat ortodokseja, isä oli kolttana luonnostaan ortodoksi ja äitini isä oli Karjalan evakkoja. Kolttasaamelaisuus ja ortodoksisuus kulkevat käsi kädessä, minun on vaikea nähdä mitään rajaa niiden välillä. Minun kirkossakäyntini kuuluu enemmän koltansaamelaisuuteen, en ole niinkään uskonnollinen ihminen.

Sevettijärven kylässä oli kauppa, baari, koulu ja kirkko ja elämä pyöri niiden ympärillä. Koulun ohjelmistoon kuului kirkossa käynti. Suuri osa oppilaista oli ortodokseja. Koulussa oli kaksi luterilaista, ja heillä oli molemmilla ruskeat silmät, ja he olivat vasenkätisiä. Siksi luulin lapsena, että ortodoksit tunnistaa sinisistä silmistä ja oikeakätisyydestä!

Minulla on kotikylällä oma paikka, missä käyn aina kun mahdollista. Siellä koltan kieli on elävää ja sitä kuulee arkikäytössä. Viimeksi kun kävin Norjan rajalla kaupassa, käytin kauppamatkalla neljää eri kieltä. Puhuin suomea, kolttaa ja venäläisen myyjän kanssa ruotsia norjan korvikkeeksi. Pihalla vielä opastin turistia englanniksi.

Sevettijärvi on yllättävä paikka, sinne on aina tullut ihmisiä erilaisista ympäristöistä. Siellä opin ajatustavan, että pitää perehtyä ihmiseen, eikä arvottaa häntä sen perusteella, mistä hän on kotoisin. Sen takia minulla ei ole ollut sopeutumisvaikeuksia missään. En ole kokenut syrjintää saamelaisuuteni takia, mutten ole toisaalta nostanut itseäni jalustallekaan saamelaiskulttuurin muodistumisen nosteessa.”

Teksti ja kuva: Laura Karlin

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 7/17. Lue lehti täällä: https://www.lukusali.fi/reader/a7a3079e-b4c6-11e7-a21e-00155d64030a