Nunna Elisabet arvelee, että munkit saavat miehinä vielä aggressiivisempia lähestymisiä kuin nunnat. Itse hän kiertää kaukaa rähisevät ihmisjoukot.

15.6.2018

Munkin, nunnan tai papin mustat pitkät helmat sekoitetaan helposti muslimien pukeutumiseen. Toisia taas ärsyttää kristillinenkin vaatetus.

Nunnat ovat harvinainen näky Helsingin ortodoksisessa hiippakunnassa. Etelä-Suomessa kilvoittelee puolisenkymmentä yksittäistä nunnaa luostariyhteisön ulkopuolella.

Helsinkiläinen nunna Elisabet vihittiin nunnaksi kuusi vuotta sitten. Jo pitkällä työurallaan ja ulkomailla asuessaan hän tottui siihen, että herätti huomiota kaupungilla liikkuessaan, esimerkiksi valkoisena naisena Afrikassa.

– Minulla ei ole ongelmia kulkea nunnan vaatteissa, mutta jotkut tuttavani ovat sanoneet, että kanssani on ikävä kulkea ulkona, koska kaikki tuijottavat, äiti Elisabet kertoo.

Tuijottelua ikävämpiä tilanteita sattuu toisinaan, ei kuitenkaan joka päivä. Ihminen voi ensin lähestyä ystävällisesti, mutta muuttuukin sitten aggressiiviseksi.

– Jos minua luullaan muslimiksi, tulee haukkumista ja halventavia kysymyksiä islamista. Kun vastaan olevani ortodoksinunna, ihminen nolostuu.

Joskus eteen tulee suoraa uskontovastaisuutta tai ortodoksisuuden vihaamista, joka liittyy vanhoihin ennakkoluuloihin ja venäläisvihaan.

Nunna Elisabetin tapana on joko jättää vastaamatta huutelijoille tai vastata heille ystävällisesti. Provosoitua ei saa, mutta aina se ei valitettavasti onnistu. Viitan kantaminen on osa valittua kilvoitustietä.

– Nunnaksi vihittäessä saa tietyt asusteet. Jos ei kestä kantaa niitä, miksi vihitään nunnaksi? hän kysyy.

– Ymmärrän, että esimerkiksi Neuvostoliiton suurten vainojen aikaan olisi ollut tyhmää kulkea viitassa, mutta nunnan vaatteiden kantaminen on lähetystyötä.

Hänen mielestään vaivattominta kulkeminen on ydinkeskustassa tai Itä-Helsingissä, jossa liikkuu monen näköisiä ihmisiä.

– Kerran Itäkeskuksessa musliminaiset pitivät minua osana heidän joukkoaan. Iloiset hymyt loppuivat, kun laitoin puisen ristin kaulaani, äiti Elisabet muistelee.

Muutoin hän ei näe perustetta ryhtyä korostamaan kristillisyyttä, sillä kadulla on sallittua katsella muita ihmisiä.

Kävelevä mielenosoitus

Myös munkkidiakoni Nasari Valamon veljestöstä on monia kertoja kohdannut rasistista huutelua pääkaupunkiseudulla vieraillessaan.

– Käyn edustamassa luostaria kokousmatkoilla ja esimerkiksi kirjamessuilla. Käytän silloin julkista liikennettä. Kadulla ihmiset katsovat tosi pitkään, ja muutaman kerran minulle on huudeltu takaapäin hävyttömiäkin juttuja, hän kertoo.

– Paikallisjunassa on tultu aggressiivisesti kohti ja huudeltu, että mikä saa pohjoismaisen kääntymään ählämiuskoon. Olen sitten rauhallisesti kertonut, että tulen luostarista.

Itä-Suomessa tällaista ei tapahdu, sillä siellä munkkeihin ja ortodokseihin on totuttu. Etelä-Suomessa asia on toisin.

Isä Nasari pitää munkkeihin kohdistuvaa huutelua yleissivistyksen puutteena. Hänen mielestään ortodoksisuus hypätään koulujen uskonnontunneilla yli. Siksi ihmiset eivät osaa erottaa muslimimiesten vaaleaa, polvipituista kaapua ortodoksien täyspitkästä mustasta.

– Ensimmäisinä vuosina oli todella ahdistavaa kulkea kadulla viitta päällä, nyt ei enää. Voin mennä siinä kahvilaan vanhojen opiskelijaystävieni kanssa. Kirkon pitää olla siellä, missä ihmisetkin ovat, kuusi vuotta veljestöön kuulunut isä Nasari sanoo.

– Minusta on kiva nähdä vaikka Helsingissä, kuinka ortodoksipappi polkee polkupyörällä viitta päällä ohi. Tämä on meidän missiomme. Kyllähän kaavussa kulkeminen on vähän sellainen kävelevä mielenosoitus, ettei kuulu vallitsevaan yhteiskuntaan.

Viitan hyvä puoli on, että se saa ihmiset tulemaan juttelemaan ja tutustumaan, kertovat sekä isä Nasari että äiti Elisabet. Voi tulla positiivista palautetta tai jopa esirukouspyyntöjä.

Munkkidiakoni Nasarilla on neuvo niille, joita toisen ihmisen pukeutuminen mietityttää.

– Olisi hyvä käydä ensin kysymässä, mikä sinä olet, eikä alkaa huudella.

Kirkon nurkat käymälänä

Yksittäisten jumalanpalvelijoiden lisäksi ortodoksiset pyhäkötkin voivat olla vaarassa tai ilkivallan kohteina.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Jumalansynnyttäjän syntymän kappeli on ulkoisesti hyvin vaatimaton. Kerrostalon kivijalan kappelista kielii ulkopuolisille vain pieni risti korkealla ikkunanraossa.

– Alue on altis ilkivallalle, ei pidä pyytää ongelmia. Voi olla, että tämä on liioittelua varovaisuuden suhteen, mutta häiriköitä ei tarvita kuin yksi, toteaa äiti Elisabet.

Neljättä vuottaan toimiva kappeli onkin toistaiseksi välttynyt varkailta ja häiriköiltä, vaikka sijaitsee aivan Kaisaniemen puiston kupeessa.

Toisin on Kotkassa. Pyhän Nikolaoksen kirkko sijaitsee kaupungin keskustassa puistoalueella, jonne säiden lämmittyä kerääntyy runsaasti illan istujia. Tämä näkyy kirkon ympäristössä roskaamisena ja ilkivaltana. Seiniin maalaillaan merkkejä, ja maasta löytyy oluttölkkejä.

– Koulujen päättäjäis- ja alkajaispäivät sekä Kotkan Meripäivät ovat pahimmat. Koko puisto mielletään oleskelupaikaksi eikä kirkkoa ole mitenkään rajattu, kertoo kirkon isännöitsijä Esa Terviö.

– Meillä on kyllä turvakamerat, mutta mitäpä ne auttavat.

Ristinmuotoisen kirkon sisäkulmia käytetään käymälöinä, ja piha-alueella tapahtuu kaikenlaista. Kirkon aitaamista on suunniteltu pitkään, mutta seurakunnan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa hanke ei etene.

Isännöitsijä pitää ilkivaltaa ja häiriönaiheuttamista silkkana ajattelemattomuutena, ei ortodokseihin tahallisesti kohdistuvana. Minkäänlaista ortodokseihin kohdistuvaa rasismia hän ei ole Kotkassa kohdannut.

Risti kaadettu kahdesti

Athos-Säätiön luostarikeskuksessa Lammilla on kokemusta monivuotisesta ilkivallasta. Pari vuotta sitten alueelle tehtiin merkittävä työkaluvarkaus. Huhtikuun lopulla varastettiin ilmastointilaitteita ja rikottiin katon peltirakenteita. Lisäksi keskuksessa on yritetty tuhopolttoa.

Selvästi uskontoon kohdistuvaa ilkivaltaa tapahtui viime lokakuussa, jolloin alueelle tunkeutujat koputtelivat ikkunaan, huutelivat ja kaatoivat ulkona seisovan suuren puisen ristin. Samankaltainen teko toistui tänä keväänä kahdesti.

– Varkaudet olivat todennäköisesti jonkin ammattimaisen rikollisliigan työtä. Sen sijaan ristin kaataminen on nuorten huligaanien tai saatananpalvojien tekemää, arvioi luostarikeskuksen toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen.

Hän arvelee, että ristiin kohdistuva ilkivalta kohdistuu nimenomaan keskuksen kristilliseen toimintaan, ei niinkään ortodoksisuuteen.

Kaikista tapauksista on tehty poliisille rikosilmoitukset, jotka eivät toistaiseksi ole johtaneet tuloksiin. Luostarikeskus suunnitteleekin alueen turvajärjestelyjen parantamista, esimerkiksi portin ja valvontakameroiden asentamista.

Teksti ja kuva: Mirva Brola

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 4/18. Lue lehti täältä

Kategoriat Ortodoksiviesti
Jaa juttu